Uudesta Apu-lehdessä luin Tuomas Enbusken kolumnin. Luin sen nopeasti ja ohimennen ja olen nyt muistin varassa, joten anteeksi vaan kaikille osallisille, jos muistan väärin. Juttu kuitenkin heijasteli yleisempiä asioita, joten tässä syyllinen on länsimainen yhteiskunta, ei kolumnin kirjoittaja, ei Avun toimitus, ei HJK eikä Lyytikäisten harrastukset muutenkaan.
Enbuske kirjoitti islamista. Hänen keskeinen ideansa oli, että ei ole olemassa mitään platonilaista ideamaailmaa, eikä siten mitään islamiakaan, vaan se on vain ajatus islamilaisiksi tunnustautuvien päässä ja jokaisella se on siten erilainen. On se varmaan sitäkin, mutta tuollainen näkemys on harvinaisen torso, eikä sen avulla voi edes pragmaattisessa, ideologioista vapaassa ajattelussa, selittää mitään. Se ei myöskään kuvaa todellisuutta.
Kyseessä on aika huono ajattelu naturalisminkin piirissä. Eräänlaista vulgaarinaturalismia, jossa ei tunnusteta mitään henkistä tai hengellistä, koska fiksut sanovat, että niitä ei ole, ja sitten ajaudutaan umpikujaan heti, kun ryhdytään puhumaan. Oletetaan nyt, että mitään islamia ei ole. Silloin näillä joiden päässä se on ei olisi mitään yhteistä näkemystä islamista. Heti voidaan todeta, että tuo on roskaa. Seuraavaksi sitten todetaan, että kyseessä on meemi, joka on levinnyt noiden ihmisten aivoihin ja samalla ollaan täysin naturalismin ulkopuolella ja siellä täysin aseettomina, koska mitään varsinaisia meemejä ei edes luonnossa ole. Ei tarvita platonilaista ideamaailmaa sen selittämiseen, että on olemassa aivojen ja persoonan ulkopuolinen maailma, josta voimme kommunikoida. Islam kuuluu osana tuohon maailmaan ja siitä voidaan puhua käsitteellisen ajattelun keinoin riippumatta siitä onko se ihmisen keksimää vai elääkö se ihmisistä riippumattomana ideana.

Tämä käsitteellisen ajattelun hylkääminen on vaarallista puuhaa. Mikäli ajattelemme, että islam olisi vain ihmisten päissä, niin hyvinkin olisi pian joukko terapeutteja yhteiskunnan vakaan oikeudenmukaisuuden nimissä säätämässä islamilaisiksi katsottujen, jonkinlaiseen pakkohoitoon otettujen, ihmisten ajattelua kohti oikeaksi ja hyväksi todettua ajattelua. Mikä tietysti olisi puhdasta kommariutta.
Kirjoitan tätä Kouvolan aseman Montussa ja täällä on helppo uskoa, että ihmiset säilyttävät henkisen vapautensa, mutta kyllä näissä on syytä silti olla tarkkana.
Itse en pidä ateistien ja uskonnollisten välisistä, korkeatasoisista väittelyistä, joita youtube on pullollaan. Ne ovat liian teoreettisia ja kylmiä ja saavat mielen vain ärtyneeksi. Olisi hienoa kuunnella, jos joku Peter Kreeftin kaltainen uskova keskustelisi tieteestä vaikka Freeman Dysonin kaltaisen herrasmiehen kanssa, mutta sellaista ei enää paljon näe, koska olemme kulttuurina taantuneet teini-ikään. Paras mahdollisuutemme varmaan onkin, että puskemme täysillä takaisin lapsuuteen asti, jolloin voimme olla taas viattoman uteliaita ja esittää ihmetteleviä kysymyksiä, kuten lapsi teki Andersenin sadussa.
Nyt täällä soi Ramones, Kouvolaa mainostetaan aivan liian vähän.