tiistai 16. joulukuuta 2014

Sorrettuja naisia


Helsingin feminististeologisen kirkollisen yhteisön hiippakunnassa kuohuu. Skandaalin on aiheuttanut se jatkuva sorto, jota kokevat hiippakunnan piispa ja hiippakunnan hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja köyhän, eläkkeellä olevan ja pelastusarmeijan ruokajonoissa päivänsä viettävän, luterilaisen mummon taholta. Mummo ei hyväksy virallista ja valtion virkamiestenkin takaamaa homoliittoa, mikä tekee piispan ja hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan elämän täysin kestämättömäksi.

Nyt vihdoinkin hiippakunta on nostanut taistelulipun ja osoittanut hiippakuntalaisilleen adventtitervehdyksen, jossa painostava, lähes kurileirimäinen tilanne tehdään selväksi.

Moi köyhät!

Jäämme odottamaan milloin luterilaisen mummon hirmuvalta saadaan loppumaan ja onko valtion viranomaisilla rohkeuttaa auttaa sorron alla kärsiviä, piispaa ja hiippakuntavaltuuston puheenjohtajaa, maallisen lain aina oikeudenmukaista, mutta kovaakin kouraa käyttäen.

Tänään on muuten Wassily Kandinskyn syntymästä kulunut 148 vuotta. Käytin kuitenkin kuvituksena tuota kuvaa, koska elämä ainakin Metropolisalueella on pienempää kuin Kandinsky.


7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kandinsky...

IDA kirjoitti...

Kiitoksia. Korjattu.

Vasarahammer kirjoitti...

Vai on Korhonen nykyään Hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja.

Oi aikoja, oi tapoja.

IDA kirjoitti...

Hänestä voisi sanoa sen "antakaa hänelle anteeksi, sillä hän ei tiedä mitä hän tekee." Hiippakunnan adventtitervehdys hiippakuntalaisille oli kuitenkin niin tökerö, että hiippakunta itse ei ilmeisesti tiedä mitä tekee.

Itse suosittelisin sille reilustu riippumattomaksi NGO:ksi rupeamista.

Hep0nen kirjoitti...

"Pyhä Henki ei tee tulkintoja".. nyt kun vain on niin, että yksi Pyhän Hengen tarkoituksista on avata Jumalan sana ymmärrettäväksi perustallaajalle.
Vaikuttaisi siltä, että Korhonen yrittää livauttaa omaa tulkintaansa Pyhän Hengen tilalle, tai muuten hämärtää selkeää todistusta.

Hep0nen kirjoitti...

Mitä useammin tuon lukee sitä enemmän paikkoja hampaista kirskuu irti. Humanistista hölynpölyä alusta loppuun, ihmisten miellyttämiseen tarkoitettu.

Vielä viimeinen lause: "Jumala ei ole kirkon jäsen", ja sama kääntäen, Korhonen ei ole Jumalan jäsen.

Mutta hän on kuitenkin hiippakuntavaltuston puheenjohtaja. Ajan merkkejä.

IDA kirjoitti...

Puheenjohtajaksi kai valitaan vaaleissa eniten ääniä saanut? Kun äänimäärät liikkuvat kymmenissä, niin pienellä panostuksella pääsee puheenjohtajaksi.

Eniten ihmetyttää hiippakunta tässä. Eikö siellä ole yhtään pappia edes, joka voisi julkaisijoille esittää tervehdyksen erheet? Jos eläisimme asiallisia aikoja, niin hiippakunnalta otettaisiin pois oikeus nimittää itseään kirkoksi ja niin aiheuttaa sekaannusta.