torstai 8. syyskuuta 2011

Paljastava dokumentti



Vaikka Maya - kalenteri niin väittää ei maailmanloppu tulekaan vuonna 2012. Katolinen kirkko ja luterilaiset kirkot nimittäin julkaisevat yhteisen dokumentin vuonna 2017.

Vatikaani ja luterilaiset, yhteinen julkilausuma vuonna 2017

On itsestään selvää, että kun Vatikaanin observatorio ja Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta lyövät viisaat päänsä yhteen on heillä parempi tieto taivaankappaleiden liikkeistä kuin oli mayoilla. Ja jos he valmistelevat vuoden 2017 tapahtumia, niin sellainen vuosi myös on tulossa. Ei siis auta, vaan puurtamista on vain jatkettava aiemmista ennusteista huolimatta.

No joo, vaikka todella toivoin, että tuollaiset yritykset johtaisivat tulokseen, niin olen aika skeptinen sen suhteen, että näinä aikoina syntyisi yleinen usko "yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon" kuten uskontunnustuksen mukaan pitäisi. Ehkä parasta mitä Suomessa voisi tapahtua olisi, jos luterilainen kirkko alkaisi ymmärtää katolisen kirkon käsitystä pyhien yhteydestä; maailmasta, kiirastulesta ja taivaasta. Nykyäänhän Suomessa ihmisten uskonnollisuus ilmenee paljaimmillaan niinä pyhäpäivinä, jolloin ihmiset vievät edesmenneiden haudoille kynttilöitä. Ne ovat päiviä jolloin kirkotkin voisivat olla täynnä. Luterilainen kirkko kuitenkin tavallaan sulkee ovet kieltämällä yhteyden kuoleman rajan yli, suhtautumalla nuivasti kuolleiden puolesta rukoilemiseen ja siihen, että taivaassa on pyhimyksiä, jotka kuulevat rukouksiamme.

Heistä suurin on tietenkin Neitsyt Maria.

6 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Ei mitään uutta Auringon alla:

Salem trials

lahjakkaiden miesten tulee uskoa noitiin ja ilmestyksiin; jos he epäilevät henkien olemassaoloa, he eivät vain kiellä paholaisen olemassaoloa vaan myös kaikkivaltiaan Jumalan. Glanvill halusi todistaa, että yliluonnollista ei voi kieltää; niitä, jotka kieltävät ilmestykset, tulee pitää vääräuskoisina, koska se todistaa heidän epäilevän myös enkelien olemassaolon

sanavahvari Catski

IDA kirjoitti...

Pitkälti totta tuo.

Tosin Salemin oikeudenkäynnit olivat amatöörien puuhastelua, eikä niistä voi syyttää kirkkoa. :)

Tiedemies kirjoitti...

Heh,

Anonyymi kirjoitti...

"Luterilainen kirkko kuitenkin tavallaan sulkee ovet kieltämällä yhteyden kuoleman rajan yli, suhtautumalla nuivasti kuolleiden puolesta rukoilemiseen ja siihen, että taivaassa on pyhimyksiä, jotka kuulevat rukouksiamme."

Toiveeseesi on jo vastattu:
http://www.youtube.com/watch?v=cWcRGRmate0&feature=related

IDA kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo Salemin juttu.

Pakko tunnustaa, että olen tähän asti luullut sen olevan reipas B-elokuva, joka etäisesti perustuu tositarinaan jossain aarniometsissä tuomitusta noidasta.

Oppia ikä kaikki.

IDA kirjoitti...

Tuossa Salemissa on kyseessä on aika selvästi reformaation ja valistuksen liiton luoma joukkohysteria. Taidankin omistaa huomisen päivän autuaan Pius IX:n luettelemiin modernismin erheisiin syventymiseen

:)