Elämäkertoja

 

Häpeäkseni luin Lauri Nurmen auktorisoimattoman elämäkerran Jussi Halla-ahosta, kun satuin sen vahingossa käsiini saamaan. Kirjan ongelma on se, että se perustuu aivan liikaa, tai lähes kokonaan, oletuksille ja arvioille siitä millaisesta ihmisestä kirjaa nyt kirjoitetaan. Sen ansiona on se, että Nurmi on aivan hyvä kirjoittaja ja avaa ikkunan siihen ajattelumaailmaan, jota hän itse edustaa. Itselleni se on lähes käsittämätön, vaikka monilla muillakin kuin Nurmella on samankaltainen ajatusmaailma, jossa etsitään ennakkonäkemysten mukaista motiivia sanojen takaa kiinnittämättä kunnolla, tai oikeastaan lainkaan, huomiota siihen mitä todella sanotaan.

Joka tapauksessa kirjassa oli tällainen teksti, jonka joku huimapää oli kirjoittanut Turun pyöräretken aikana tapahtuneesta vierailusta keskiaikaiseen kivikirkkoon: "Soinimaisen jesuiittamaisesti voisi sanoa, että se oli kuin minun sieluni: osittain pois rapsittu, mutta vielä elossa. Tästä alkaa matka takaisin siihen aikaan, kun seiniin vielä tehtiin maalauksia, joita aika ei pyyhi pois.” Todennäköisesti olen itse spammannut tuon Turun matkan jälkeisessä lievässä humalassa Scriptan vieraskirjaan. En muista noiden aikojen aikojen juttuja, mutta tuskin kukaan mukaan pyöräretken osallistujista on tuollaista kirjoittanut. Itse asiassa ihan ok. teksti, joka osoittaa, että pystyn myös järjestelmälliseen, hitaan toiminnan joukkojen edellytttämään etenemiseen, sillä  tuohon aikaan en ollut millään tavoin kiinnostunut Suomen katolisen ajan historiasta. Nykyisin olen.  Matka kyllä yleisemmälläkin kuin henkilökohtaisella tasolla  on johtanut kohti parempaa ja pysyvämpää.

Lupaankin tässä, että mikäli saan kunnallisvaaleissa enemmän kuin 30 ääntä kirjoitan tuon läpän pohjalta runollisen kvartetin, joka kuvaa vaikutelmia vanhasta messusta Pyhtään kirkossa olin sitten itse kirjoittanut tuon tai en.