tiistai 2. lokakuuta 2018

Ja monet ulospotkitut


Hiukkasfysiikan tutkija Alessandro Sturm piti seuraavan esityksen: Experimental test of a new global discrete symmetry. Asian johdosta hänet on hyllytetty tehtävistään CERN:issä, koska esitelmä on CERN:n arvopohjan vastainen. Helsingin Sanomat kertoo asiasta uutisessaan: Tutkija väitti... Kalvot kannattaa silmäillä läpi, vaikka ei olisikaan pätevä arvioimaan niiden sisätöä. Niistä nimittäin katoliselle maalaismiehellekin selviää, että on erilaisia tapoja esittää väitteitä.

Tavallaan akateeminen maailma saa tässä sitä mitä se on jo vuosikausia tilannut ja vaikka yleisesti olen optimisti, niin tässä pessimistisesti sanoisin, että tilanne tulee vielä kaikin tavoin pahenemaan. Maailmanhistoria ei tunne toista yhtä älytöntä ja vahingollista joukkoa kuin nuori älymystö ja erilaisten asennemuutosten ja niiden jälkeisten lainsäädännöllisten muutosten myötä heille on nyt annettu valta. Mitä järkevät ihmiset voisivat tehdä olisi rajoittaa se valta mahdollisimman tiukasti yliopistojen sisälle kunnes tarvittavat rakenteelliset ja lainsäädännölliset korjaukset onnettomaan yliopistodemokratiaan on saatu tehtyä ja keskittyä esitelmän kalvoissa esiin tuleviin sektoreihin: 'construction' ja 'firefighting, logging, trucking, mining', jotta ne pelastettaisiin vielä pitämään yhteiskuntia pystyssä.

Alessandro Sturmin hyllyttäminen on tietenkin käsittämätöntä, mutta koska se on akateemisen maailman normaalia toimintaa nykyisin ja tapaus itsessään muodostaa niin täydellisen absurdin komedian, että mikään satiiri tai parodia siitä ei enää kykene sen mielettömyyttä tapausta itseään paremmin alleviivaamaan on protestoiminen myös rationaalisin perustein aika turhaa. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä järjen tai järkiperusteisen agumentoinnin kanssa.

Pidän hyvin todennäköisenä, että kuvan Freeman Dyson loukkaa akateemista maailmaa etunimellään, mitä tässä pyydänkin tietysti anteeksi koko maailman puolesta.

1 kommentti:

nikkolayebba kirjoitti...

There is noticeably a bundle to know about this. I assume you made sure good factors in options also. casino blackjack