perjantai 12. toukokuuta 2017

Alkoholipolitiikkaa


Hallituksen lupaamat lievennyksen alkoholin myyntioikeuksiin vesittyvät, koska keskustan kansanedustajat eivät voi hyväksyä limuviinojen tuloa kauppaan. Kepu tietysti rankaisee niskuroivia kansanedustajia omalla tavallaan. Eduskunnasta kuului ehdotuksia laittaa heidät jalkapuuhun Alkon eteen, mutta itse en siihen usko, vaikka se olisikin täysin oikein.

Hallituksen esitys toisaalta onkin vesittynyt ja huono. Alkoholijuomat pitäisi erottaa käymistuotteisiin ja tisleisiin ja sallia ensimmäisten vapaa myynti kaupoissa. Rajoittaminen keinotekoisella prosenttirajalla ei ole hyvä juttu oikeastaan millään tavalla. Se ohjaa panimoita tuottamaan tiettyyn prosenttiin tähtääviä tuotteita ja toisaalta päästää juurikin erilaiset typerät limuviinat täyttämään kauppojen hyllyjä meidän valistuneiden asiakkaiden häiriöksi.

Suomessa on orastavaa pienpanimotoimintaa ja ilmeisesti myös erilaisista marjoista tehtyjä tilaviinejä valmistetaan aika runsaasti. Oluiden ja viinien myynnin vapauttaminen olisi siis piristävää suomalaiselle yritteliäisyydelle ja elinkeinotoiminalle. Vaikka alkoholista kieltämättä on haittoja, niin kyllä olut ja viini enimmäkseen ihmisten ja kansalaisten iloksi ovat. Valtiolta olisi mitä mainioin teko vapauttaa markkinat kotimaisille oluille ja viineille. Mutta, kuten sanottua, se olisi myös järkevää, joten valtio sitä tuskin tekee.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juu, olisihan se hieno teko vaan siihen sisältyy suuri MUTTA. Kas kun siinä on tuo EU-mörkö ja protektionismi ja mitä helevetin muuta, jotka se "rysseli" muka määrää. Kas kun nämä meidän päättäjät hokevat hölmöimmänkin tölmäysen edessä, että kyllä herra kyllä herra. Ja lisäävät vielä omat kuvitellut vaatimuksensa siihen lisäksi.
Muualla, kun asioista lukee muualla ilmestyviä juttuja, niin suunnilleen haistattavat pitkät näille vaatimuksille.
Hyvin lie muistissa tämä saunapalvituotteiden kohtalo, pitkän juliksen polemiikin jälkeen suomen herra taipui anomaan jalkolupaa moista tappavaa myrkkyä valmistaa ja myydä kansalle. Toisaalta jos suomalaiset kuolisivat saunapalvituotteiden syöntiin, Suomen kansa olisi kuollut jo vuosisatoja sitten.
Näitä tuumaili joutessaan Huru-ukko

IDA kirjoitti...

Yleisesti kyllä noin, mutta tässä alkoholisiasiassa EU ei taitaisi asettua poikkiteloin.

Tosin Suomen kannattaisi säätää tätä lakia niin, että se suosisi oman alueen tuotteita. Eli esimerkiksi lähipanimoiden tuotteiden vero olisi pienempi tai jotains sellaista. Siinä EU taas varmaan ryhtyisi nikottelemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Niin ryhtyis nikottelemaan, kas kun unionin verotulot pienenis. Vaan jospa nää meikäläiset osais niin ne tarois juoppo-junnkkerille ilimaset viinit. ja a`vot jopa rupeis lyyti kirjottamaan. Vaan ei nämä meiän vellihousut sellasta osaa ees aatella..
Huru-ukko