perjantai 7. lokakuuta 2016

Faktat eivät ratkaise


Lievästi huvittuneena seurasin kohtalaisen laajaa pyöristymistä siitä, kuinka persujen työmies Putkonen kehtaa esittää olevansa lepakoiden ja lintujen suojelija. Putkonen nimittäin totesi tuulvoimaloiden aiheuttavan lepakoiden kuolemia. Scientifc American - lehden artikkelissa ollaan samaa mieltä varsin perustellusti.

Putkonen on pitkän linjan tuulivoiman subventoinnin vastustaja. Hän on vastustanut sitä jo ennen tuloaan töihin perussuomalaisiin. Tuulivoiman aiheuttamat lepakoiden ja lintujen kuolemat ovat vain lisätodisteita sille, että tuulivoima ei ole erityisen hyvää ja tehokasta sähköntuotantoa. En tiedä oliko Putkosen järkevää käyttää tuulivoiman vaikutuksia lepakoihin argumenttina ollenkaan, mutta vihervasemmiston riehaantuminen asian johdosta ei ollut järkevää sekään. Vai kuka oikeasti luulee vihreiden vastustavan ydinvoimalaa siksi, että se rakentaa Rosatom? Ei tietenkään kukaan, vaan kaikki tietävät vihreiden käyttävän hyväkseen sinänsä oikeutettua Venäjän vastaista ilmapiiriä estääkseen ydinvoimalan rakentamisen. He vastustaisivat uutta ydinvoimalaa aivan samalla tavalla rakentaisi sitä kuka tahansa. Käytännössä siis sama asia: Putkonen näkee lepakoille aiheutuvat vahingot lisätodisteena oman kantansa puolesta; vihreät näkevät Venäjän osallisuuden rakentamisessa lisätodisteena ydinvoiman vastaisen kantansa puolesta.

Vielä ollaan siis tasoissa, mutta ei kauaa.

Itse en ole koskaan viitsinyt pitää kovaa melua Greenpeacen ja vastaavien vihreitä ja vasemmistoa lähellä olevien ryhmien tavoista rikkoa lakeja tavoitteidensa saavuttamiseksi, koska en pidä laki minään ylimpänä, erehtymättömänä auktoriteettina. Nyt on kuitenkin niin, että mikäli jonkun persun voidaan olettaa rikkoneen lakia, tai mikäli Päivi Räsänen sanoo pitävänsä Jumalaa maallista lakia korkeampana auktoriteettina, nostavat vihervasurit lähes hysteerisen metelin siitä, kuinka joku uskaltaa edes ajatella nousevansa lakia vastataan. Silloin laki on heille pyhä ja rikkumaton, tai oikeammin he siis mahtipontisesti esittävät, että näin olisi, vaikka eivät usko siihen itsekään. Sanalla sanoen he siis ovat äärimmäisen tekopyhiä. Ja vaikka ehkä saavuttavatkin hetkellisiä voittoja, myös todella tyhmiä, sillä jokainen kuitenkin näkee propagandan takana aukinaisena ammottavan tyhjän ja tyhmän turvan. Sitten kun leikki en enää tuotakaan tyydyttäviä tuloksia, eikä enää ole kivaa sensaationnälkäisenä hyppiä mukana kiusaamassa valittua uhria katoavat kannattajat pois.


Saatan olla puolueellinen, ja olenkin, mutta väitän persujen olevan tässä suhteessa huomattavasti parempia, sekä rehellisempiä ja siten johtavan peliä.

1 kommentti:

QroquiusKad kirjoitti...

Putkosen pääpointti ei ymmärtääkseni ollut lepakoiden suojelu, vaan hän pyrki todistelemaan tuulivoiman vahingollisuuden esittämällä lepakoiden kuolevan turbiininsiipien aiheuttamiin infraääniin. Jos se vaikuttaa näin tappavasti lepakkoihin, miksei sillä olisi vahingollista vaikutusta ihmisiin?

Putkosen näkemys kiirehdittiin kiistämään, tai oikaisemaan: lepakkoja todellakin kuolee tuuliturbiinien vaikutuksesta, mutta ei infraääniin vaan nopeisiin ilmanpaineen muutoksiin, jotka eivät toki ulotu ihmisiin asti. Kiire taas syntyi siksi, että Putkosen sanoma liittyi useamman tuuliturbiinien läheisyydessä asuvan perheen valituksiin erilaisista terveysongelmista, joka pahenivat kotona mutta paranivat nopeasti muualla ollessa.

Tuulivoimasta nuo ongelmat eivät voi johtua, koska tuulivoima on rikkaus ja voimavara. Sitä vastaan puhuvat ihmiset ovat tyhmiä, pahoja ja tai hulluja, ja jos heillä onkin terveysongelmia, sietää kai sitten ollakin?