maanantai 12. syyskuuta 2016

Erään valheen anatomiaa.

Kuvassa Alma media ystävineen. Työväki osoitti mieltään muualla.

En ole koskaan osallistunut yhteenkään mielenosoitukseen. Eikä edes alustavasti kiinnosta osallistua sellaisiin, joissa perussuomalaisia solvataan maanpettureiksi oikein porukalla ja puhutaan muutenkin rumia. Eikä tietenkään sunnuntaina. Suomi Ensin - yhdistys järjesti mielenosoituksen Helsingin Itäkeskuksessa sunnuntaina 11.9. Mielenosoitus ei välttämättä ole itsessään kiinnostava, mutta eräs sen näkyvä sivujuonne on.

Kolme suomalaistyttöä lievästi provosoi mielenosoitusta ja yksi heistä töni mielenosoittajia. Aika hennosti toki, kuten tytöt yleensäkin. Tästä tapahtumasta Iltalehti teki puhtaan valheellisen rikosuutisen, jonka mukaan suomalaiset miehet olivat joukolla pahoinpidelleet ulkomaalaisen, raskaana olleen naisen mielenosoituksen yhteydessä, ja sen päälle lehden toimittaja Twitterissä syytti asiasta kohteliaasti kysynyttä poliisia siitä, että poliisi ei ole kiinnostunut rikosten selvittämisestä. Ehkä poliisi on vain tytöille armelias, eikä viitsi selvittää Iltalehden keksimiä ja näyttävästi uutisina julkaisemia rikoksia?

Totuus oli jo eilen illalla kaikille selvä, joten oletin Iltalehden korjaavan uutisensa heti aamulla. Onhan Iltalehden päätoimittaja juhlallisesti allekirjoittanut suomalaisen median julistuksen pyrkimyksestä todenmukaiseen uutisointiin.

Päätoimittajat juhlallisesti lupaavat.

Sen sijaan, että puhdas valhe olisi korjattu, julkaisi saman konsernin MTV3 saman uutisen sivuillaan tänä aamuna kello yhdeksän jälkeen, kun oli jo mahdotonta, että yksikään asiaan tarttuva toimittaja olisi voinut olla olematta tietoinen asioiden todellisesta laidasta.

Alma median "uutinen".

Koko tapahtuma on videoitu. Se on juri sellaista hälyä ja hässäkkää minkä vuoksi en mielenosoituksiin osallistu, mutta ei siinä tapahdu yhtään mitään rikosta ja aktiivisena osapuolena on kolmen suomalaisen anarkistytön ryhmä.

Video tapahtumasta.

Tuo sama tapahtuma löytyy monesta kulmasta videoituna, joten poliisin on ainakin helppo selvittää rikos tässä tapauksessa. Jos itse olisin poliisin palveluksessa harkitsisin tutkintaa Alma-mediaa kohtaan keksittyjen rikosuutisten tietoisesta ja harhaanjohtavasta levittämisestä.

Valheen anatomiaa kasassa pitävä luuranko on tässä tapauksessa siis mitä ilmeisimmin Alma-media. Sen toimittajat, päätoimittajat ja heidän läheisesti ystävälliset lähteensä taas valehtelevat koska heille maksetaan siitä.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luin ko. "uutisen" iltalehdestä lauantaina, sain samalla ahaa-elämyksen, eli taas on menty ns. halpaan iltalehdykän toimituksessa. Jotensakin jutussa suvakkimedia huusi korkeuksiin, että nyt tyhmää vedätetään kympillä ja nupit kaakossa. No niinhän se oli, kun kotiin asti ehdin ja luin sitä kaikkitietävää lehteä, jota kukaan ei tunnusta lukevansa. No ainakaan iltalehdykkä ja pöllötv:n väki ei toki lue, tai ainakaan myönnä. Kas jos uutinen olisi korjattu, olisi lähdeviitteenä pitänyt mainita MV, eikä kenenkään toimittajan ego anna myöten myöntää moista asiaa.
Arvelee Huru-ukko.
PS. Näitä sinun juttujasi on mukava lukea:)

IDA kirjoitti...

Kiitos vaan.

Itse ihan oikeasti eilen illalla oletin, että Iltalehti olisi aamulla korjannut uutisensa. Vaikka minkään ei pitäisi enää yllättää, niin noin selkeän valehtelun tietoinen jatkaminen ja levittäminen on sentään outoa.

Vasarahammer kirjoitti...

Aikanaan hihamerkkikohua levitettiin samalla tavalla eikä yksikään valtamedian instanssi myöntänyt, että uutinen oli rakennettu tyhjän päälle.

Valtamedia on niin läpeensä ideologisoitunut, että vääryyttä ei edes haluta korjata. Väärä uutinen kuitenkin palvelee oikeaa asiaa. Asia pahenee, kun selkeä ammattitaidottomuus yhdistyy ideologiseen yksisilmäisyyteen, kuten Itäkeskuksen tapauksessa.

IDA kirjoitti...

Totta. Hihamerkkijutusta, jossa tietoisesti jätettiin ymmärtämättä kirjoituksen sisältö, poiketen tässä kuitenkin ihan tietoisesti uutisoitiin keksitystä rikoksesta.

Mikäli asiasta kirjoittavat toimittajat ja heidän juttunsa julkaisijat vielä 9.25 tänä aamuna olivat epätietoisia siitä mitä todella oli tapahtunut heillä ei ole mitään syytä kutsua itseään uutistoimittajaksi.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Ei toimittajat menneet halpaan, kyllä he tiesivät alusta saakka että kyseessä on täysi valhe. Voi jopa olla että heillä oli tekstikin valmiina odottamassa, koska tiesivät mitä tuleman pitää. Se keppihevosnainen paljastunee toimittajaksi jolla oli kamera käynnissä koko ajan. Valitettavasti kukaan ei kuitenkaan provosoitunut, ja tilanne vielä kaiken lisäksi kuvattiin monella kameralla samanaikaisesti, niin provoa yrittäiden saalis jäi ohkaiseksi. Ainoa virhearvio heille tuli siitä että kiihkoissaan jatkoivat silti alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, vaikka tilanne oli jo mennyt happamaksi. Toisaalta, moni mökin mummo, etenkin Itä-Suomessa (vrt. Karjalaisen häpeämätön versio poliisin tiedotteesta), jää edelleen siihen luuloon että siellä todella hakattiin raskaana oleva maahanmuuttaja.

Anonyymi kirjoitti...

En nyt äkkiä muista iltalehdykkään kirjoittelevien toimittelijoiden titteleitä, mutta esim. kilpailijassaan ehtoosanomissa ei enää ole toimittajia. Siellä on vain uutistuottajia, eli he tuottavat jotain ja ehtoosanomat ostaa heidän tuotoksensa. Vähän niin kuin maanviljelijä on nykyisin tuottaja, joka tuottaa maataloustuotteita. Sillä erolla, että uutistuottajat tuottavat enemmän paskaa. Arvelee Huru-ukko