Lue vähemmän ( lehtiä ), tiedät enemmän

Selailin muutaman viime päivän sanomalehtiä. Ehkä eräänlaisena huipennuksena voidaan pitää, että päivän Ilta-Sanomien kolumnisti arvosteli ihmisiä siitä, että heidän kirjoitustaitonsa ei ole kovin täydellistä. Kepeitä multia vain täältä lukijapuolelta. Teknistä koulutusta saaneena en osaa edes kuvitella insinööriä, joka arvosteli ihmisiä siitä, että nämä eivät itse osaa hoitaa putkiasennuksiaan.

Kyseessä oli tietenkin perusteltu, harkittu ja korkeasti sivistynyt kanta ilmeisesti taas vellovaan pakkoruotsikeskusteluun. Asia oli esillä muissakin lehdissä. Päätoimittajia ja kolumnisteja ymmärtää siinä mielessä, että he toimivat vain etäispäätteinä ja sanelukoneina, joiden on pakko muotoilla omistajan kanta luettavaan muotoon. Sopuisa ja lattea älyttömyys on sellaisesta lähes automaattinen seuraus.

Kymen Sanomissa, kuten myös tuossa Ilta-Sanomissa, pidettiin ristiriitaisena sitä, että suuri osa osa ihmisiä arvostaa suomenruotsalaista kulttuuria ja ruotsinkieltä, mutta huomattavasti pienempi osa heistä hyväksyy pakkoruotsin. Asiassa ei ole mitään ristiriitaa, vaan se vain osoittaa jälleen kerran sen suomalaisen erityispiirteen, että kansa on viisaampaa ja sivistyneempää kuin skribenttinsä ja komeljanttarinsa. Pakkoruotsilla ei ole mitään tekemistä ruotsin arvon, kauneuden ja tyylikkyyden kanssa, vielä vähemmän suomenruotsalaisen kulttuurin arvon, vaan sillä on tekemistä lähinnä vain suomalaisten politiikkojen koulutuspoliittisen typeryyden ja näköalattomuuden kanssa. Perinteinen media sitten komppaa poliitikkoja, kun ei muutakaan osaa. Ilta-Sanomissa tämä tuotiin täysin näkyväksi nuolemalla Paavo Lipposta niin, että siveämpää ihmistä jo hirvitti.

Itse väitän, että koska pakkoruotsi on typerää ja valheellista - valheellista siinä mielessä, että sitä on nyt 1970-luvulta asti jatkettu, eikä se ole lisännyt ruotsin osaamista lainkaan - se on pidemmän päälle vahingollista suomenruotsalaiselle kulttuurille ja sen arvostukselle. Toisaalta tämä voi olla joidenkin hyvää suomea kirjoittavien ammattilaisten tavoitekin. Mistä sen tietää?

Miksi Focault kannatti Khomeinia?

Katselin aamuyöstä Suomen melko hyvää taistelua Kanadaa vastaan junioreiden jääkiekon MM-kisoissa. Peli pelattiin Montrealissa ja päättyi Kanadan 4 - 1 voittoon. Peliä katsellessani lueskelin, hullu kun olen, samalla Petteri Sihvosen blogia. Sieltä pisti silmääni seuraava tekstinpätkä jalkapallon MM-kisojen ajalta: 

 “Tässä on hieman jalaksella peliaikeita. Siis oikeammin pelinkatselemisaikeita. Kun Argentiina ja Hollanti kohtaavat. Ilmassa on myös määrättyä haikeutta. Että nämä kisat loppuvat kohta. Urheilussa ja uskonnoissa eli kirkonmenoissa on se sama hiki: Ihmiset rakastavat parveiluja. Saavat olla keskenänsä. Futiksen MM-kisoissa ollaan kimpassa tavallaan universaalimmin. Kun minä katson Yle Areenasta peliä, voin aavistella ja ounastella, että miljoonat ympäri maailman tekevät tahoillaan sitä samaa. Ollaan samalla soitimella.” 

Tuohon olisi aihetta pitkälle paasaukselle, mutta sanotaan vain pari tuosta universaalisuudesta.

Mikäli nyt keskeytän kirjoittamisen rukoillakseni jonkin perinteisen rukouksen, niin voin olla varma, että samaan aikaan täsmälleen samoja sanoja lausutaan ympäri maailman. Protestanttisuus on pirstaleista, ei niinkään vanhojen kirkkojen elämä. Jääkiekko on prostestanttisten maiden peli aika pitkälle. Ehkä siihen siksi tuleekin jatkuvasti uusia sääntöjä, uusia liigoja ja uusia sponsoreita, jotka omistavat joukkueiden tunnukset. Katolinen- ja ortodoksinen kirkko ovat käytännöiltään toista maata ja hengittävät universaalisti omassa tahdissaan. Joka päivä kaikkialla maailmassa ovat samat hetkipalvelukset ja messut samaan aikaan samoine teksteineen, psalmeineen, evankeliumiteksteineen ja rukouksineen. Se on ihan käytännön universalismia, jossa ollaan katkeamattomassa rytmissä "samalla soitimella."

Blogin mukaan Sihvosen sivuaine oli uskontotiede. On tavallaan valitettavaa, että nykyiset, protestanttiset käytännöt ovat häivyttäneet tuon universalismin näkyvistä, jopa uskontotiedettä opiskelleilta. Tai ehkä ei ole. Sihvonen vain kevyessä kommentissaan unohti sen, osuen kuitenkin tietyllä tavalla oikeaan.

Pikkujuttu tuo, mutta tulipa mieleen. Suurempi kysymys olisi miksi jalkapallo on kuitenkin täysin eri asia kuin uskonto. Näin pyhien välipäivinä ei sellaisesta jaksa lähteä kirjoittamaan, koska se olisi työlästä. Kuva kuitenkin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa; ainakin sanoilla kerrotun, vanhan sanonnan mukaan. Kuvassa siis vastaus sekä otsikon kysymykseen, että siihen kuinka erilaisesta, kuin kahden joukkueen välisestä, sodasta uskonnossa on kysymys.

Aforismi lauantain ratoksi

Kun kommarit jatkuvasti vetoavat lakiin ja pitävät valtiollista lakia ylimpänä auktoriteettina on aika todeta, että valtio on kasvanut vinoon.

Kauppa se on joka kannattaa

En tiedä onko asiasta uutisoitu Suomessa, jos on, niin pahoittelen ja lupaan parantaa tarkkuuttani tehtävässäni ja velvollisuudessani tarkkailla Yleisradiomme toimittajien työtä.

Suomalainen Oskari Juurikkala on joulukuun alussa saanut Acton Instituten myöntämän Novak-palkinnon.

Pendulum

Edellisten vaalien jälkeenhän Juurikkala toimi PS:n eduskuntaryhmän avustajana lähinnä talouspoliittisissa kysymyksissä. Jatko-opinnot kuitenkin veivät hänet Roomaan mikä hänelle itselleen varmasti on siunauksellista, mutta PS:lle tietenkin menetys. Joka tapauksessa palkinto(kin) osaltaan osoittaa, että PS:n kantaa Kreikan avustamiseen olivat mukana muotoilemassa vähintään yhtä oppineet ja terävät aivot, kuin hallituksen voittanutta ja sittemmin epäonnistuneeksi osoittautunutta kantaa. Itse muistan yhden TV-haastettulun, jossa Juurikkala totesi, että näissä oloissa olisi parasta erota eurosta ja käveli sitten pois. Toivotaan, että puolueeseemme on jäänyt kehittyviä versoja hänen talouspoliittisesta ajattelustaan, vaikka sitä ei tietenkään sellaisenaan omaksutakaan.

Mietelause aamutelevisiota katsellessa

Arvoliberalismi on jatkuvaa ja äänekästä moralisointia vailla mitään järjellistä eettistä pohjaa.

Maanantaisia uutisia

Paavi Franciscus puhui maanantaina italialaisille toimittajille median synneistä ja siitä kuinka media voisi välttää niitä.

En paljoakaan perusta omistajaohjauksesta, mutta tällä kertaa kyseessä on niin painava asia, että laitan tähän linkin, jotta rakkaan Yleisradiomme toimittajat voisivat meditoida noita viisauden sanoja aamupalavereissaan. Näyttää siltä, että koko hyvän toimittajatyön perusteet on puheessa tiivistetty kolmeen kohtaan. Eli yhtiömme elpymistä ja kukoistusta odotellen:

Avoid the sins of the media

Onneksi on some

Noin viikko sitten perinteistä mediaa kiersi uutinen, jossa kerrottiin paavi Franciscuksen lohduttaneen puheessaan lemmikinsä menettänyttä lasta sanomalla, että tapaamme kuolleet lemmikkimme taivaassa. Uutinen julkaistiin New York Timesia myöten lähes kaikissa lehdissä ja Suomessakin kirkollisen median lippulaiva Kotimaa24 uutisoi sen suurinpiirtein suorana käännöksenä englanninkielisestä mediasta.

Eläimet pääsevät taivaaseen.

Uutinen on sinänsä sympaattinen, enkä ainakaan itse pistäisi pahakseni, vaikka eläimet kirmailisivat taivaassa jo sillä välin, kun me itse kärvistelemme kiirastulessa. Toki uutisessa yritettiin luoda vastakkainasettelua liberaalin Franciscuksen ja konservatiivin Benedictuksen välille, mutta perinteinen mediahan nimenomaan tekee politiikkaa kaikesta, joten sitäkään ei voine suurena pahana pitää. Uutisessa on kuitenkin se yksi vika, että mikään siinä ei pidä paikkaansa. Paavi Franciscus ei sanonut mitään edes tuon suuntaista, eikä paavi Benedictus XVI ole kirjassaan kirjoittanut mitään paavi Franciscuksen oletetun mielipiteen vastaista.

Paavi Franciscuksen "uutisoitu" puhe yleisaudienssissa.

Onkin onni, että meillä tietotekniikan pioneerien ansiosta on some, josta perinteisen median välittämän, poliittisen kiihkon sumentaman keuhkoamisen tuottamien "uutisten" todenperäisyyden voi tarkistaa kiihkottomista ja analyyttisista kirjoituksista niistä samoista asioista, joista perinteinen media "uutisoi". Ilman somea eläisimme uutisoinnin suhteen aika täydellisesti pimeyden ja hämäyksen maailmassa.

Sorrettuja naisia

Helsingin feminististeologisen kirkollisen yhteisön hiippakunnassa kuohuu. Skandaalin on aiheuttanut se jatkuva sorto, jota kokevat hiippakunnan piispa ja hiippakunnan hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja köyhän, eläkkeellä olevan ja pelastusarmeijan ruokajonoissa päivänsä viettävän, luterilaisen mummon taholta. Mummo ei hyväksy virallista ja valtion virkamiestenkin takaamaa homoliittoa, mikä tekee piispan ja hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan elämän täysin kestämättömäksi.

Nyt vihdoinkin hiippakunta on nostanut taistelulipun ja osoittanut hiippakuntalaisilleen adventtitervehdyksen, jossa painostava, lähes kurileirimäinen tilanne tehdään selväksi.

Moi köyhät!

Jäämme odottamaan milloin luterilaisen mummon hirmuvalta saadaan loppumaan ja onko valtion viranomaisilla rohkeuttaa auttaa sorron alla kärsiviä, piispaa ja hiippakuntavaltuuston puheenjohtajaa, maallisen lain aina oikeudenmukaista, mutta kovaakin kouraa käyttäen.

Tänään on muuten Wassily Kandinskyn syntymästä kulunut 148 vuotta. Käytin kuitenkin kuvituksena tuota kuvaa, koska elämä ainakin Metropolisalueella on pienempää kuin Kandinsky.

Joululahjavalvojaiset

Monet ihmiset todennäköisesti vieroksuvat Joseph Razingerin Jeesus-kirjoja, koska ne ovat uskonnollisia. Vierastaminen on kuitenkin turhaa, sillä kirjat ovat esteettisesti, ja väittäisin filosofisestikin, erittäin voimakkaita. En osaa saksaa, mutta niistä henkii jonkilainen vaatimattoman valoisa, ennen maailmansotien mattopommituksia elänyt saksalaisuus. Länsimaista filosofiaa siis.

Tutustuminen on helpointa aloittaa viimeisenä ilmestyneestä kirjasta, joka käsittelee lapsuuskertomuksia Luukkaan ja Matteuksen evankeliumeissa. Se on kolmesta kirjasta kevein ja ohuin ja edeltää aiheeltaan, kuten muutenkin, kahta muuta osaa. Kirja on tänä syksynä ilmestynyt suomeksi. Kari Latvuksen hieman liioittelevakin arvio kirjan runollisesta muodosta

Syntyi neitsyt Mariasta

osuu varsin oikeaan. Hänen näkemyksensä sisällön keveydestä ei aivan. Pitää huomioida kirjan kuuluminen kahden muun osan kanssa samaan kokonaisuuteen, jossa erinäiset asiat tarkentuvat ja syventyvät. Se, että kirja ei ajaudu tuhatsivuiseen, betoninharmaaseen ja tappavan tasaiseen pohdintaan, jonka lopputuloksena sitten voitaisiin sanoa jotain tyyliin "...kuitenkin voimme olla varmoja vain siitä, että ajanlaskun vaihteen ajan Palestiinan yhteiskuntaluokkien väliset luokkaristiriidat aiheuttivat...", on totta, mutta se on tietenkin kirjalle puhdas ansio tarkasteltiin asiaa sitten mistä näkökulmasta tahansa.

Suositeltava joululahja kenelle tahansa. Sitä myy ainakin Katolinen kirjakauppa. Suomessahan ei enää näinä jälkimoderneina aikoina varsinaisia, fyysisiä kirjakauppoja pienemmissä kaupungeissa olekaan. Ennen oli kaikki paremmin. Kuten varmasti myös hamassa tulevaisuudessa.