Vihakirjoittelun aakkoset

Tämä kirjoitus voidaan kiivaalla innolla käynnissä olevissa sosiologisissa tutkimuksissa laskea vihakirjoitukseksi, koska siinä ei suhtauduta asiaankuuluvalla suopeudella valtionhallinnon korkeaa virkamiestä Tiina Rosenbergiä kohtaan. Ei se mitään, sillä on vain hyvä, että nyky-yliopistojen kouluttamilla konsultoivilla humanisteilla riittää työtä.

Ruotsalainen katutaiteilija Dan Park sai äskettäin kuuden kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Se ei tullut seinien ja julkisen tilan sotkemisesta, minkä olisi voinut ymmärtää, vaan vääristä mielipiteistä. Hänen teostensa oletettu sanoma ei sopinut Ruotsin valtion viralliseen ideologiaan. Siksi vankeustuomio. Samaan aikaan Suomessa valtion taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg mainosti kirjaansa laajasti valtiollisessa televisiossa kertoen kuinka hän on kauhistunut ja tyrmistynyt Suomen hiljaisuudesta fasismin edessä, ja kehuen samalla vuolaasti vapaata, ruotsalaista poliittista kulttuuria ja sen intoa avoimeen, räväkkäänkin keskusteluun. Kukaan ei oikeastaan kyseenalaistanut tätä, vaan toimittajat kuuntelivat ja kyselivät kiinnostuneina pitäen itse asiaa itsestäänselvyytenä. Ei ollut väliä sillä, että Ruotsi samaan aikaan tuomitsee taiteilijoita vankeuteen.

Yllä oleva on yksi esimerkki relativismin tyranniasta. Ei mitenkään edustavin, mutta siinä mielessä mielenkiintoinen, että siinä vastakkain ovat vapaan katutaiteilijan kokemus ja poroporvarillisen, taidehallinnon johtavan virkamiehen näkemys. Mukana kuvioissa on myös itse totuus, joka selvästi näyttää olevan katutaiteilijan kokemuksen puolella. Mieshän joutui vankilaan pelkästään taulun maalaamisesta. Relativismin tyranniaan kuitenkin kuuluu, että itse totuutta ei huomioida, eikä sitä edes etsitä. Poliittisesti sopivin näkemys on se, joka vallitsee ja joka kuvitellaan asioiden todelliseksi tilaksi. Siitä keskustellaan suurta kiinnostusta osoittaen riippumatta siitä mitä maailmassa todella tapahtuu.

Itse asiassa tuolle keskustelulle on otollista , että todellisuutta ei huomioida lainkaan. Jos se huomioitaisiin voisi joku kysyä miten korkea virkamies, joka saa median käyttöönsä ilmoitusluonteisesti markkinoidakseen kirjaansa voi kokea suurta ahdistusta siitä, että kulttuurissamme ei vielä tuomita taiteilijoita vankilaan, kaivaten sitä vapautta, jossa taiteilijoiden tuomitseminen vankilaan on mahdollista. Illuusion kupla on kiva asia, koska vain siellä "älymystömme" voi ylläpitää sitä olemukseensa kuuluvaa näkemystä, että he ovat uudistajia, sorrettujen ja solvattujen puolella olevia kapinallisia. Kannattaako kuplaa edes puhkaista? Sehän jättäisi "älymystömme" täysin juurettomaksi.

Niin tai näin, vihakirjoittelun A on tuo ammottava ristiriita todellisuuden ja julkisen puheen välillä. Se, mikä on vihakirjoittelun O, jää nähtäväksi.