Rikkaus on äärimmäisen raskasta ja siitä kannattaa pyrkiä eroon lahjoittamalla kaikki köyhille. Toisaalta rikkaus on myös äärimmäisen takertuvaa: itse olen lahjoittanut omistamani Yleisradion henkisesti köyhille, mutta silti en pääse siitä eroon, vaan se näkyy taseissani kuin takiainen. Tämä asia kaipaisi muutosta, johon yhteiskunta ei kuitenkaan taantumuksellisuudessaan ole vielä kypsä.
Itse poikkean niin paljon normeista, että en uskalla kutsua itseäni miksikään normiksi. Tämä kirjoitus kuitenkin ilahdutti mieltäni
Normihetero ei ole enää mitään.
niin paljon, että olisin valmis laajentamaan Kymin itsevaltaisen alueen myös Vuoksen taakse jääville rajamaille, jotka nykyisin elävät Helsingissä majailevan eduskunnan absurdin sorron alla. Se kuitenkin aiheutti kiihkomielisen rahvaan masinoiman vihapostivyöryn, jonka alla YLE:n johto sitten taipui anteeksipyyntöihin ja kirjoittaja joutui siistimään kirjoitustaan
Uutispäällikön näkökulmasta palautevyöry.
Mitä tästä opimme? No ainakin sen, että omistaminen tuo mukanaan vain häpeää.
P.S
Asiat eivät aina ole niin yksiulotteisia. Olen aika varma, että YLE:n toimittajat ihmisinä tulevat vielä kaipaamaan meidän omistustamme. Ja siksi lähimmäisenrakkaus asettaa vaatimuksensa. Se omistaja, jonka suuntaan YLE oletetussa hädässään kurkottaa, ja jolle olen sen antanut, on todella taipumaton ja tiukka:
Ihmisoikeuksia jakamassa
Itse, jos kuten nyt näyttää, joudun edelleen omistamaan YLE:n, sanoisin toimittajille, että ei teillä ole hätää. Teidän ei tarvitse kamppailla katsojaluvuista. Keskittykää taustoittamiseen, ottakaa rennosti ja muistakaa, että vain urheilutulokset pitää saada uutisoitua nopeasti.
4 kommenttia:
Kiitos tästä. Olen yrittänyt eräillä foorumeilla virittää aiheesta ja nimenomaan tästä Kämpin kolumnista keskustelua, mutta vastaukset ovat olleet samanlaisia purkauksia kuin tuo Rosavaaran blogi. Ja Kari Mäkinenkin näkyy ajattelevan Setaa isolla alkukirjaimella ja jumalaa pienellä.
Tämä kehitys ei ole psykohistoriallisesti hyväksi.
Olen harkinnut jo pitempään luterilaisesta kirkosta eroamista eikä syy ole Räsänen. Tuttavani erosi kirkosta 1990-luvulla ja liittyi ortodokseihin. Se ei kuulemma käynyt ihan ilmoitusluontoisesti; piti lukea vaaksan paksuinen nippu kirjallisuutta ja käydä niiden pohjalta keskustelu papin kanssa ym. motiivien tarkastelu.
Miten mahtaa olla katolisten kanssa? Kunnioitan todella ortodoksien käytäntöä asiassa, mutta olen kuitenkin aika pitkälle mukavuuden haluinen tapakristitty. Uskossa kuitenkin ja inhoan piispojen omien oppien päälle kusemista.
On se joo kummaa, että ruotsin kielen vapaaehtoistaminen ei ole liberaalia, mutta homojen avioliitto-oikeuden on.
Itse kummankin puolella, mutta ihmettelen vaan.
Milla
Nyt olet kyllä Milla toisessa asiassa väärällä puolella ;)
Lähetä kommentti