torstai 20. maaliskuuta 2014

Kävelevä toipilas


Harvinaisen kova ja sitkeä flunssa, joka toivon mukaan on nyt häipymässä. Aivot ovat ainakin sen verran kirkkaat, että pystyy kirjoittamaan, jos se nyt tässä tapauksessa mitään todistaa.

Makaillessani peiton alla sohvalla katselin lähes putkeen kolme kautta The Walking Dead-televisiosarjaa, josta olin aiemmin nähnyt satunnaisia jaksoja, jotka olivat vaikuttaneet mielenkiintoisilta. Katsomisen jälkeen sanoisin, että varsikin kakkoskausi on oikeastikin hyvä: eräänlainen tiivistunnelmainen ihmissuhdedraama, jossa zombiet ovat toimivia "eläviä" lavasteita. Kolmokausi oli taas jo hyvää zombierallia alan parhaiden perinteiden mukaan, eli tavallaan varsin tympeää väkivaltamässäilyä, tai - jos sen sellaisena ottaa - ihan hassua viihdettä. Se kuitenkin sisälsi kummallisella tavalla irrallisen jakson, jossa aseita haettiin entisestä kotikaupungista ja joka jaksona erottui muista todella hyvänä. Käsikirjoitus alkoi loppua kohden muutenkin hajoilla. Eniten koko kuvioissa häiritsi, kuten lähes kaikessa muussakin vakavammassa tv-ilmaisussa nykyään, se, että tarinaan ei saatu aikaiseksi mitään moraalia, vaan elämän suuriin peruskysymyksiin, joita kyllä nostettiin esiin, vastattiin vain ja ainoastaan tunteellisella tavalla, vailla mitään järjellistä tarinaa. Päätinkin katsomismaratonin jälkeen, että en enää katso yhtään televisiosarjaa tai elokuvaa koskaan.

No sitten välittömästi päästyäni jalkeille törmäsin Mika Keräsen artikkeliin Sarastuksessa:

Evolutionismi ja edistyksen suuri myytti

ja sen kautta Things to Come -elokuvaan, jonka heti tapitin youtubesta. Artikkeli oli parempi kuin elokuva ;) Artikkeli on oikeastaan hämmästyttävän hyvä. Itse näkisin kyllä, että Pierre Teilhard de Chardinin noosfääri-jutut eivät rinnastu evolutionismiin ja vitalismiin, koska niissä ihminen - tai edes maailmankaikkeus itse - ei ole mikään päämäärä tai suunnitelman toteuttaja, mutta itsekin kyllä pidän niitä hämmentävänä "hippeilynä", enkä osaa niistä paremmin sanoa. Oleellisena erona näkisin kuitenkin tuon eron suunnitelman toteuttajassa ja sen luonteessa, ja hyväntahtoisesti uskon, että Chardin vain yrittää pukea ikuista, kristillistä totuutta aikansa tieteen ja filosofian kielelle, mikä itsessään voi olla turhaa ja jopa vahingollistakin.

Ehkä tämä tästä. Nyt teelle.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paranemisia sinulle IDA. Olin oikeastaan miettinyt samoja kysymyksiä kuin Keränen ennen hänen artikkelinsa lukemista. Ehkä ne ovat ilmassa leijuvaa episthemeä, tiedä häntä. Politiikka on minustakin kurjaa, yleensä saa vain pahan mielen, jos ottaa kantaa johonkin - ja sitten ainakin minulla se jää päälle.

-U

Michelange kirjoitti...

Myönnetään, että en tunne Teilhardia niin hyvin kuin pitäisi. Tietoni hänestä ovat peräisin kokonaisuudessaan toisen käden lähteistä. Bergsonia, Shaw'ta ja vähän Spenceriäkin on tullut luettua. Mutta en oikein jaksa uskoa, että kirkon oppituomiot (vaikka ne nyttemmin on purettukin) olisivat aivan turhasta tulleet. Sitä paitsi, mitä kertoo miehestä sekaantuminen tuohon Piltdown-hoaxiin? Ei kovin hyvää, sanoisin.

Anonyymi kirjoitti...

Minä en tunne heistä ketään, mutta toivon, ettei näkemykseni jotenkin olisi väärä. (Bergsonia pitäisi lukea.) En osaa sanoa tuohon evoluutioon muuta, kuin se näkemys kehityksen loppumattomuudesta on väärä. Kehitys menee arvaamattomaksi silloin, kun laji on kohdannut itsevaltiuden ja rajan. (Kirjoitin tästä joskus tarkemmin mutta vain selventävästi tarkemmin - siihen liittyy nähdäkseni informaation kehitys eikä evolutiivinen.)

Mikäli nämä ovat olleet tiedostettuja aiemmin, olen keksinyt pyörän uudelleen, mistä olen pahoillani.

-U

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka näiden valtiomuoto on mätä, kuten oli punakoneen aikana neukkula, on ne osanneet jotain melko hyvää tuottaa (ohimennen sanoen ja ihaillen, poliittisesti halveksuen):

http://www.youtube.com/watch?v=wyhzjc8PaQg

-U

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta walking dead sarjasta tuli mieleen, että porukat on toistensa kurkussa kiinni kokoaika, vaikka ympärillä on miljoonia zombieta, luulis että porukat yhdistäs voimansa..

-jpt-

IDA kirjoitti...

No joo. Kulkihan ne 8 kuukautta pitkin teitä kaupoista ja taloista tavaraa keräten ja sitten, kun lapsi syntyi epätoivoisen ja kohtalokkaan keisarinleikkauksen jälkeen, niin ne tajuavat lähteä hakemaan lähikylän kaupasta äidinmaidonvastiketta. Eli ne ei varmaan vaan osanneet.

IDA kirjoitti...

U:

Kiitoksia toivotuksista. Kyllä tämä tästä; epäilen, että minulle on kehittynyt joku allergia. Nuhaa ja rähmää silmissä edelleen, muuten ihan ok. kunnossa.

Michelange:

En siis itsekään tunne, enkä varsinkaan ymmärrä Teilhardin tekstejä kovin hyvin. Itse olen käsittänyt, että niillä oli vain julkaisukielto lähinnä niiden epämääräisen synkretismin vuoksi. Siitä huolimatta niitä kierrätettiin mikä tietysti itsessään on epäilyttävää. Ihan hatusta olen tulkinnut hänet vähän niin, että hän olisi edustanut samaa ideaa kuin Pedro Arrupe, eli ateistisen länsimaailman inkulturaatiota kristinuskoon, vaikka edelsikin tätä. Tulkintani voi kyllä olla totaalisen väärä.