Inferno

 August Strindbergin romaani, tai proosarunoelma, Inferno on tänä vuonna julkaistu suomeksi. Se on käännetty ranskankielisestä alkuteoksesta, joka on laajempi, kuin siihen pohjautuva ruotsinkielinen käännös. Kyseessä on siis kulttuuriteko, joka tuo tämän merkittävän teoksen suomalaiselle lukijakunnalle omalla äidinkielellämme, ja tekee sen onnistuneesti.

En edelleenkään ole kriitikko, enkä ryhdy arvostelemaan teoksen laatua muuten, kuin toteamalla tekstin olevan inspiroivaa. Muutama huomio kuitenkin on paikalla, koska kirjasta kirjoitetaan.

Alun mysteerinäytelmä esittää gnostilaisten harhaoppien ytimen varsin selkeästi ja sai minut melkein hylkäämään koko kirjan taas yhtenä huuhaana, mutta siitä eteenpäin kerronta alkaa vetää mukaansa. Srindbergin täysin väärät ja silloiselle tieteelle vieraat luonnontieteelliset hypoteesitkin ovat mielenkiintoisia ja resonoivat klassisen tieteen kanssa keskittyessään asioiden muotoihin. Sheldraken hyljeksitty hypoteesi muotoresonanssista tulee niistä väistämättä mieleen ja miksei myös aristoteelinen tiede, jossa asioiden muoto ( forma ) on keskeisessä asemassa. Vaikka Strindbergin teksti on tieteellisesti ottaen täysin väärässä, teksti kuitenkin säkenöi vähän joka suuntaan ja saattaa hyvinkin löytää myös häivähdyksiä totuudesta.

Teksti on erittäin hyvää kirjallisuutta väittäen aikakauden ilmassa liikkuneita ajattomia ideoita. Kirjan esipuhe kertoo kirjoittajan taustoista ja hänen suhteestaan aikakauteensa varsin ansiokkaasti ja laajasti. Itse en kuitenkaan usko, että Strindberg kirjoittaa itsestään, vaan luomastaan hahmosta, jolle hän on lainannut omaa nimeään. Kyseessä on taideteos.

Sitten siihen mikä todella ihmetyttää.

Kiinnostavaa on, että vaikka käännöksessä, joka käsittääkseni on erittäin ansiokas ja erittäin hyvää suomea, on kyse todella merkittävästä kulttuuriteosta, ei yhdenkään suomalaisen sanomalehden kulttuuritoimitus ole huomioinut sitä. Eikä ole kansan omistama Yleisradiokaan. Se on skandaali, mutta ehkä nykyoloissa on kai vain lakonisesti todettava, että kaupalliset kirjamessut, joihin tämän kirjan kustantajalla on porttikielto, ja joissa ikääntyneet viihdeartistit keskustelevat yritysvalmentajien kanssa, ovat se asia, joka suomalaista kulttuurimediaa kiinnostaa, ja josta se yrittää rakentaa kituvan leipäpuunsa. 

Ongelma ei rajoitu vain tämän käännöksen saamaan olemattomaan huomioon. Suomessa on hyvää ja elävää kulttuuria, se ei vain näy valtiollisissa laitoksissa, eikä valtamedian kulttuurisivuilla. Kirjastoista sitä voi löytää, jos osaa itse etsiä.

Täältä tähän. Oli kuitenkin ilo ilmoittaa, että tämä klassikkokirja löytyy nyt suomeksi ansiokkaasti käännettynä ja alkukieltä ranskaa lukuunottamatta ilmeisesti täydellisempänä laitoksena, kuin millään muulla eurooppalaisella kielellä.