Pessimismi on syntiä

 

Luin pitkästä aikaa muutakin kuin kristillisen kirjallisuuden klassikoita. Pyhien leiriä, joka on eräänlainen pääsiäiskertomus ja sisältää vahvan kristillisen ulottuvuuden, ehdin vasta vain selailla, mutta olen aiemmin lukenut sen Norman Shapiron englannin kielisenä käännöksenä Mika Keräsen suomennos on loistava ja hänen jälkisanansa vakuuttavia. Niiden osalta eri mieltä olen vain suhtautumisesta paavi Franciscukseen. Tai ei tiedä erimielisyydestä, mutta pitäytyisin tässä vaiheessa arvioista.  Fratelli tuttia en kyllä ole vielä lukenut, enkä ehkä luekaan. Pyhien leiri on joka tapauksessa kirja, joka kannattaa lukea ja on hieno kulttuuriteko, että se on luettavissa suomeksi.

Tilasin samaan pakettiin myös Timo Hännikäisen Lihamyllyn ( joka ilmestyessään jäi lukematta ) ja ABC-kirjan. Lihamyllyä lukiessa tuli optimistinen olo siitä, kuinka hyvä kirjallisuus näyttää löytävän paikkansa ja julkaisukanavansa suomalaisen kulttuuri-ilmaston ankeudesta ja latistamispyrkimyksistä huolimatta. Ylevän yhteyden Pyhien leirin pääsiäistarinaan voi löytää siitä, kuinka Hännikäisen kirja nousee valoon siitä pimeydestä, jonka Kordelinin säätiön apurahajupakka, jossa erilaiset kulttuuritoimijat ryhmittyivät vaatimaan Hännikäisen apurahan perumista, yritti laskea hänen ylleen. Tällainen rinnastus olisi kuitenkin ehkä aivan liikaa, koska kyseiset kulttuuritoimijat ovat vain ja ainoastaan latteita, eivät millään tavoin saatanallisia voimia edustavia.

Hännikäinen kirjoittaa omasta näkökulmastaan ja kirjailijana. Olisi hienoa, jos joku viileän journalistisen otteen omaava kirjoittaja kronikoisi kirjassa esitettyjä - ja muita  - sananvapauden latistamiseen tähdänneitä toimenpiteitä hieman Kauko Kareen klassisen Tähän on tultu - kirjan tapaan. Se kaventaisi kirjallista rekisteriä, mutta laajentaisi yhteiskunnallista.

Syystä tai toisesta odotin Lihamyllyn olevan jonkinlainen ilkeäkin paljastuskirja, jossa selvitellään erilaisia kaunoja kovalla otteella, mutta sitä se ei varsinaisesti ollut. Se on ensinnäkin hyvä kirja täynnä hyvää tekstiä ja toisekseen rehellisen tuntuinen. 

ABC-kirjaa ehdin sitäkin vasta vain selailla. Kirja koostuu hakusanoista ja niiden määritelmistä, eli edustaa eräänlaista ensyklopedialistista asennetta. Se ei siis vaadi läpilukua. Otetaan esimerkiksi suvaitsevuuden määritelmän alku: "Asennoitumistapa, jonka synnyttää surumielisen alistunut havainto, että kaikkia erilaisia, ja  -mielisiä ei voi tappaa. On mahdollista suvaita vain sellaista mistä ei pidä...."

Mielyttävänä eleenä Kius oli laittanut tilaukseni mukaan myös Tuulia Matilaisen kirjan Kunnes kuulen niiden tulevan. En osaa siitä vielä sanoa muuta kuin, että otan sen mukana olemisen merkkinä siitä, että minun tulee suhtautua siihen vakavasti ja tutustua siihen kunnolla. Sen alku ainakin vaikuttaa hyvältä.

Elämäkertoja

 

Häpeäkseni luin Lauri Nurmen auktorisoimattoman elämäkerran Jussi Halla-ahosta, kun satuin sen vahingossa käsiini saamaan. Kirjan ongelma on se, että se perustuu aivan liikaa, tai lähes kokonaan, oletuksille ja arvioille siitä millaisesta ihmisestä kirjaa nyt kirjoitetaan. Sen ansiona on se, että Nurmi on aivan hyvä kirjoittaja ja avaa ikkunan siihen ajattelumaailmaan, jota hän itse edustaa. Itselleni se on lähes käsittämätön, vaikka monilla muillakin kuin Nurmella on samankaltainen ajatusmaailma, jossa etsitään ennakkonäkemysten mukaista motiivia sanojen takaa kiinnittämättä kunnolla, tai oikeastaan lainkaan, huomiota siihen mitä todella sanotaan.

Joka tapauksessa kirjassa oli tällainen teksti, jonka joku huimapää oli kirjoittanut Turun pyöräretken aikana tapahtuneesta vierailusta keskiaikaiseen kivikirkkoon: "Soinimaisen jesuiittamaisesti voisi sanoa, että se oli kuin minun sieluni: osittain pois rapsittu, mutta vielä elossa. Tästä alkaa matka takaisin siihen aikaan, kun seiniin vielä tehtiin maalauksia, joita aika ei pyyhi pois.” Todennäköisesti olen itse spammannut tuon Turun matkan jälkeisessä lievässä humalassa Scriptan vieraskirjaan. En muista noiden aikojen aikojen juttuja, mutta tuskin kukaan mukaan pyöräretken osallistujista on tuollaista kirjoittanut. Itse asiassa ihan ok. teksti, joka osoittaa, että pystyn myös järjestelmälliseen, hitaan toiminnan joukkojen edellytttämään etenemiseen, sillä  tuohon aikaan en ollut millään tavoin kiinnostunut Suomen katolisen ajan historiasta. Nykyisin olen.  Matka kyllä yleisemmälläkin kuin henkilökohtaisella tasolla  on johtanut kohti parempaa ja pysyvämpää.

Lupaankin tässä, että mikäli saan kunnallisvaaleissa enemmän kuin 30 ääntä kirjoitan tuon läpän pohjalta runollisen kvartetin, joka kuvaa vaikutelmia vanhasta messusta Pyhtään kirkossa olin sitten itse kirjoittanut tuon tai en.