torstai 21. huhtikuuta 2016

Visiot ja todellisuus


Haminan aamussa oli ilahduttavaa kävellä, kun sotilasosasto marssi vallien välissä reippaasti tiukassa muodostelmassa kajauttaen ilmoille jääkärimarssia. Jääkärimarssi on laulu, johon voi vain rauhallisesti todeta, että näinhän asia on.

Ihan kohta tulevaisuudessa kun kerran kaikki olemme huippuhomissa ja Suomi taas kovassa nousussa on hyvä luoda katsaus siihen mikä tilanne todellisuudessa on nyt. Olen uusinut laivasähkömiehen pätevyyskirjaani. Koska satuin vuonna 2000 olemaan niin viisas, että en uusinut sitä ilmoitusluonteisesti saan nyt käydä kaikenlaisia kursseja. Täysin oma vika, eikä edes Suomen vika, vaan kansainväliset määräykset vaativat niin. Tosin veikkaan, että monessa muussa maassa asiat hoidetaan toisin, eikä säädösten pilkuntarkkaa noudattamista välttämättä vaadita. Tiedä häntä. Joka tapauksessa tässä on törmännyt ruohonjuuritasolla niihin ihmeisiin, jotka ovat Suomen tulevan ammatillisen ja taloudellisen kukoistuksen takana.

Kaupungissa N sijaitsee ammattikoulu, jossa on erittäin hienot ja hyvät sähkö- ja automaatioalan yhdistetyt työskentely- ja opiskelutilat. Parasta aikaa näistä tiloista siirretään laitteistoja kellarikerrokseen, jotta nykyiset tilat voidaan ottaa kieltenopetuksen käyttöön. Keskeisin, ja ennen kaikkea kunnille tuottoisin, ammattikoulutuksen muoto kun nykyisin on suomenkielen opetus. Siellä missä ennen koulutettiin sähkötekniikan, automaation ja elektroniikan osaajia koulutetaan tulevaisuudessa suomen taitajia. Eikä siinä mitään, runonlaulajien kansaahan tässä ollaan. Tuostakin yksittäistapauksesta voi kuitenkin osaltaan päätellä mihin ja millaisiin töihin halituksen visiot työllistämisestä tähtäävät. Muutostöitä muuten tehdään työvoimapoliittisen kurssin muodossa, eikä niitä tee mikään N:n kaupungin sähköurakointiliikkeistä.

Oma kysymyksensä on se miksi suomenopetus kuuluu ammattikouluille. Onhan meillä Aalto-opisto, joka voisi hoitaa asian paljon paremmalla ammattitaidolla. Itse veikkaan, että hallitusvalta tahtoo mahdollisimman nopeasti saada ne 20 - 30 vuotiaat Lähi-Idän nuorukaiset, joiden työllistäminen on sen ykköstavoitteita, työvoimapoliittisen koulutuksen piiriin. Ja sehän käy kätevästi opettamalla heille suomea. Sen tavoitteen saavuttamiseksi voidaan hyvin tinkiä tekniikan opettamisesta, koska ei kai sitä teknologiaosaamista informaatioyhteiskunnassa mihinkään tarvitse enää.

Niin tai näin: radiosta kuulin, että sisäministeri Orpo arvostelee kovin sanoin Unkarin hallitusta. Se on vähän sama kuin Hustleriin lähetetty pornonovellin pätkä arvostelisi maailmankirjallisuuden klassikkoa.