Keskimaa

Itselläni ei ole mitään syytä väittää etteivätkö asiat olisi menneet paremapaan suuntaan varsinkin teknologian ansiosta. Toisaalta välillä tuntuu, että ne ovat menneet parempaan suuntaan ainoastaan teknologian ansiosta. Asiasta on mahtotonsa saada mitään varmuutta, mutta olen leikitellyt ajatuksella, että teknologia olisi Euroopassa kehittynyt aivan samalla tavalla ja väistämättä ihan riippumatta siitä millaisen hallinnon alla olisimme eläneet, jos vain kulttuurimme perusteet olisivat olleet samanlaiset kuin ne vielä nykyisin, haalenevassa määrin ovat. Historian perusteella teknollogiaa voi myös kadota pitkiksi, mutta toisaalta kaikki se mitä tiedämme historiasta mahtuu yhdelle muistitikulle, joten jos sitä osaa tulkita kaikki säilyy kyllä. Se ei vain ole kaikkien käytettävissä kuten nykyisin, kun köyhinkin ihminen voi ostaa itselleen Chromebookin.

Joka tapauksessa ja tuosta huolimatta ärsyttää suuresti kuin Euroopan keskiaikaa verrataan moderneihin muslimivaltioihin pitämällä niitä keskiaikaisina. Sitähän ne eivät ole, vaan enemmän nimenomaan moderneja. Niin moderneja, että muutamassa vuosikymmenessä me olemme tällä itse tahtomallamme menolla islamilaisen maailman periferiaa. Ennen todellakin oli siis kaikki paremmin, vaikka teknologia huonompaa olikin.

Thomas F. Maddenin kirja The Concice History of Crusades on hyvä kirja. Se oikoo monia yleisiä luuloja ja kertoo faktat tasapuolisen puolueettomasti. Ehkä mielenkiintoisinta on islamilaisten oman näkemyksen esille tuominen. Islamilaiset kirjoittajat olivat erittäin suivaantuneita siitä, että frankkien naiset saivat Jerusalemissa liikkua vapaasti ja puhua vieraiden kanssa ilman aviomiehen valvontaa. Eli vaikka relativismi syvältä onkin, niin jos halutaan puhua islamista johonkin keskiaikaan jumittuneena uskontona, niin silloin pitää muistaa, että oli keskiaikoja ja keskiaikoja.

Moderni mielenmaisema

Aamun lehti puolusti voimakkaasti oikeuttaan julkaista kuvia kuolleista tai kenestä tahansa. Ehkä vastenmielisintä tekstissä oli tämä: "...kuvien julkaiseminen on ainoa tapa kunnioittaa näitä lapsia, ilman kuvia heidän kuolemallaan ei ole ollut mitään merkitystä"

Vain mediajulkisuus, oli se pyydettyä tai ei, tekee siis elämästä ja kuolemasta merkityksellistä. Jopa kuollut lapsi saa elämälleen ja kuolemalleen merkityksen vain siitä, että me suuret ja ihanat eurooppatädit ja -sedät näemme hänet kuolleena aamukahvipöydissämme ja voimme sitten hyödyntää häntä poliittisiin ja kaupallisiin tarkoitusperiimme.

Kannattaisi keskittyä paikallisiin uutisiin.

Sankaritoimittaja

Kirjoittaja piileskelee kuvassa perusnaisten selän takana.

Olen jo aika pitkään vältellyt muiden sanomalehtien kuin Kymen Sanomien lukemista. Tänään kuitenkin Karhulan jokipuistossa eksyin siististä ja sivistyneestä sosiaalisesta mediastani linkin kautta Helsingin Sanomien kolumniin. Se oli taas vaihteeksi jotain niin uskomatonta, että se lähinnä innosti jättämään lehdet tulevaisuudessakin väliin. Päivällä ajattelin, että miksi kommentoisin keltaista mielipidelehdistöä, mutta näin saunan jälkeen sen voisi kuitenkin tehdä ihan vaikka vain kirjoittamisen ilosta.

Kolumnin kirjoittanut pääkirjoitustoimittaja - eli käytännössä sanelukone - on aluksi suivaantunut siitä, että Olli Immonen ei jäänyt median haastateltavaksi Matti Putkosen järjestämän tilaisuuden jälkeen. Ehkä hän on jäänyt paitsi suomalaisen, poliittisen median tähtihetkistä, kunten Susanna Ruususen haastattelusta ja on siksi hieman katkera. En tiedä. On kuitenkin tyhmää esittää lehtihaastettelu jonkinlaisena rohkeuden kenttänä. Suomalaisen sanomalehdistön haastateltavaksi asettuminen vaatii todella monissa tapauksissa kohteelta paljon enemmän silkkaa tyhmyyttä kuin rohkeutta.

"Monikulttuurisuutta vastustavilla perussuomalaisilla tuntuu olevan yksi yhteinen piirre: nettikeskusteluissa he kyllä ovat kovaa poikaa, mutta elävässä elämässä säikkyjä kuin ajovaloihin joutuneet jänikset. Kiusalliset haastattelutilanteet kostetaan sitten jälkeenpäin – netissä.

Netissä näistä "nuivista" nousee esiin eri persoona, vähän kuin tarinassa tohtori Jekyllistä ja Mr. Hydesta. Netistä onkin tullut heidän suosikkifooruminsa, siellä kun ei tarvitse kohdata kuin samanmielisiä ja heitäkin vain virtuaalisesti."

Kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja. Tosiasiahan kuitenkin on, että netissä saa paljon suorempaa ja rajumpaa palautetta kuin Sanomien toimituksessa, jossa ei kannattaisikaan olla kovaa poikaa, vaan pyrkiä tiedonvälityksellä palvelemaan lukijoita. Ei netissäkään kyllä kannata olla kovaa poikaa. Kirjoittaminen on kirjoittamista ja siinä on aina mukana jotain "tyttömäistä". Varsinkin nykyisin, kun asioita tuntuu olevan mahdotonta käsitellä henkilöimättä niitä, juoruamisen kavala juonne on aina mukana vaanimassa. Yritin miettiä kuka olisi puhtaan miehekäs kirjoittaja ja ensimmäisenä tuli mieleen Tuomas Akvinolainen, eli 1200-luvulle sai palata. Kirjoittaminen ei siis ole kovien miesten hommaa oikeastaan ollenkaan. Tämä kannattaisi tiedostaa, jotta noloudelta vältyttäisiin.

Lopuksi voisi vielä todeta jotain tähän seuraavaan:

Meidän nykyisessä vaalijärjestelmässämme on nimittäin heidän kannaltaan yksi merkittävä epäkohta: äänestit sitten ennakkoon tai vaalipäivänä, vaalitoimituksessa joudut kohtaamaan toisia ihmisiä, vaalivirkailijoita.

Ne eri paikkakuntien aktiivisimmat nuivat ovat siellä vaalitoimituksessa vaalivirkailijoina samaan aikaan, kun lasitalon sisällä paahdetaan analyysia keskustellen toisten toimittajien kanssa siitä miten heidän mielestään maa makaa.

Valtakunnallisellakin sanomalehdistöllä voisi olla vielä toivoa, jos se uskaltautuisi ulos toimituksista ihmisten pariin. Nyhän ollaan menossa siihen, että se piakkoin lopetetaan kannattamattomana.