keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Lukeminen häiritsee...


...mielipiteenmuodostusta.

Suomalaiselle journalismille tyyppillistä tuntuu olevan se, että ei edes haluta tietää, eikä ottaa selvää. Kymen Sanomien päätoimittaja yhtyy tänään muuhun mediaan, kirjoittaa pitkän ja pateettisen kirjoituksen, jonka lopulla tivaa Olli Immosta määrittelemään mitä tämä monikultturismilla tarkoittaa. Mikä osoittaa vain sen, että hän ei ole viitsinyt perehtyä kirjoittamaansa aiheeseen edes alusta. Mikäli hän olisi lukenut Immosen kirjoituksia tai vaikka vain googlettanut "multiculturalism" hän olisi saanut vastauksen. Toisin kuin omistamaltani YLE:ltä voisi arvokkaan paikallislehden päätoimittajalta odottaa edes jonkinlaista journalistista tasoa. Siksi nyt vaivaudun, vaikka muuten olenkin sitä mieltä, että on aika turha puhua mitään silloin, kun halua ja kykyä kuunnella ei ole.

Monikultturismi on siis yhteiskuntatieteilijöiden parissa syntynyt yhteiskuntaopillinen ideologia, jonka mukaan saman valtion alueella asuvilla eri kansoilla pitäisi olla mahdollisimman suuri autonomia ja valtion pitäisi tukea näitä kansoja, tai kansanryhmiä, niin että ne, ja niiden jäsenet, voisivat säilyttää oman kulttuurisen identiteettinsä mahdollisimman vahvoina. Se on nimenomaan nationalismia. Aiheen tutkimuskin puhkesi kukkaansa hyvin pitkälle silloin, kun Neuvostoimperiumi hajosi ja hetken luultiin, että siitä seuraisi yleinen kansojen itsenäisyyspyrkimysten tukeminen liberaalin demokratian hengessä. Kaunis ja kannatettava ajatus siis, mutta yhdistettynä maahanmuuttoon tietenkin totaalisen tuhoisa. Suomen valtiolla on edellytykset tukea täällä perinteisesti asuneiden kansojen, suomenruotsalaiset ja saamelaiset, kansallista kulttuuria ja jopa autonomiaa, mutta ei mitään edellyksiä tukea tänne joukkoina muuttavien kansanryhmien kulttuurista autonomiaa. Kymen Sanomien päätoimittajakin ymmärtää varmasti tämän, hän ei vain osaa käsitellä asiaa, koska ei ole tutustunut faktoihin aiheesta, josta hän kirjoittaa. Itse asiassa tuo monikultturismin määritelmä oli kirjattuna jo Kotkan ensimmäisessä moninkulttuuriohjelmassa, jota Kymen Sanomat ylisti ilmeisesti lukematta sitä lainkaan.

Maahanmuuttokeskultelussa ns. maahanmuuttokriitikot esittelivät näitä käsitteitä jo 1990-luvulla erittäin ansiokkaasti. Media tasona mukaan ymmärsi silloisen keskuslun niin, että maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat halusivat estää eri kansoihin kuuluvien ihmisten seksuaalisen yhtymisen, mitä umpitolloa näkemystään, joka siis syntyi keskusteluun tutustumattomuudesta, se hokee vieläkin.

Nykyisin ollaan siis tilanteessa, jossa mahdollisen dialogin toinen osapuoli vaatii käsitteiden määrittelyä, jotta löytyisi yhteinen pohja keskustelulle. Itse olenkin sitä mieltä, että dialogi tällaisen vastapuolen kanssa on täysin mahdotonta. Dialogi onnistuu paikallisesti ja sitä on syytä käydäkin. Järkevään dialogiin pyrkivän on vain syytä jättää kotomainen media siitä syrjään ja ymmärtää, että mediassa jyllää vain ja ainoastaan poliittinen demagogia.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Laki ja oletettu oikeus

Viereinen Claude Monetin maalaus on törkeän rasistinen ja julkaisen sen tässä vain esimerkkinä siitä millainen taide ei sivistyneiden oikeus- ja yhteiskuntaoppineiden mielestä ole toivottavaa ja sallittua läntisen, eurooppalaisen kulttuurin piirissä...

Claude Monet Is the New Donald Trump

... ja aivan selvää tietysti on sokealle Reetallekin, että maalauksesta puuttuu positiivinen sankari.

Charlie Hebdo - lehti on ilmoittanut, että se ei tule enää julkaisemaan pilakuvia Muhammedista

Charlie Hebdo editor: No more Mohammed cartoons

En voi väittää, että tuo tulisi yllätyksenä, enkä osaa pitää päätöstä vääränäkään. Herjaaminen ei ole kaunista ja mikään vastarinta ei tietenkään voi perustua rienaaviin pilakuviin. Eurooppalaisen, varsin oikeutetun islamvastaisuuden olisikin löydettävä itselleen vakaampi perusta, eikä sosialistinen Charlie Hebdo sellaisessa kuitenkaan olisi mukana.

Melkein voisin lyödä vaikka vetoa, että kristinuskon törkeää herjaamista Charlie Hebdo ei lopeta, eli kokonaisuudessaan tapaus on melko paljastava: länsimaisten oikeusoppineiden ollessa vahvasti islamin puolella ja islamin pystyessä myös raakaan väkivaltaan herjaajiaan vastaan, ei sosialistin ( mikä nykyisin tarkoittaa kulttuurillisessa mielessä samaa kuin poroporvari ennenvanhaan ) kannata keinuttaa venettä. Muistaakseni jopa Suomessa, jossa kantaa ottavat tuomarit ovat vain etäisiä kopioita Ranskan vastaavista, nämä tuomarit olivat pahoillaan siitä, että Halla-aho ei saanut oletetusta islamin pilkasta vankeustuomiota. Islam nyt vain on uskonto, jota arvoliberaalit sosialistit eivät pysty vastustamaan, edes tekemällä siitä pilaa, tai taidetta. Taidehan länsimaissa onkin Andy Warholin jälkeen ollut aika pitkälle kuollutta parkertamista, sillä laki jyrää.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

No antaa mennä.


Länsirajan takana sijaitsevassa Puuhalandiassa, joku kirjailija oli soittattanut toivekappaleenaan radiossa Ultima Thulen hienon Sverige, Sverige fosterland - laulun. Teko oli aiheuttanut pöyristymistä.

Liza Marklundin musiikkivalinta.

Minä paskat välitän mitään asiayhteydestä. Jos soitat kaikkien aikojen merkityksellisintä ruotsalaista rasistirokkibändiä, sinulla ei ole enää ihmisarvoa”, on varmaankin hienosti ja rohkeasti sanottu kaikkien niiden mielestä, joihin mikä tahansa propaganda, joka on valtion konformistisesti hyväksymää, uppoaa kuin veitsi voihin. Itse en voisi vähempää piitata, joten antaa lattapäiden kabineissa keskenään sopiman ihmisarvon mennä menojaan. En jää sitä kaipaamaan, vaan soitan vielä hienomman Ultima Thulen versioiman Änglamarkin. Se voisi ihan hyvin kuvata omaa kotiseutuani. Täällä ihmiset on luotu Jumalan kuviksi ja jokaisella on luovuttamaton arvonsa. Niin on tietysti muuallakin, mutta joissain paikoissa, kuten suljetuissa toimituksissa, sitä on ilmeisesti vaikeampi ymmärtää. Olkaapa siis hyvät:

Änglamark