Paavi Franciscuksen ensyklikan Laudato si pitäisi ilmestyä huomenna torstaina. Odotan sitä suurella mielenkiinnolla. Lähes täysin varma olen siitä, että rakkaan Yleisradiomme ennakoiva uutinen on jälleen kerran silkkaa roskaa
Ilmastonmuutos katolisen kirkon opiksi
ja kertoo oikeastaan vain siitä, kuinka avuttoman huonosti monikulttuurisuuteen pyrkivä Yleisradio tuntee kristinuskoa ja kristillisiä kirkkoja. Käytännössä ei lainkaan. Eli paljon olisi yhtiölläni parantamisen varaa, jos se edes oikeasti tavoittelee omien ideaaliensa toteuttamista.
Itse uskaltaisin melkein lyödä vetoa, että ensyklika ei tule ottamaan kantaa kantaa siihen mikä on tieteellinen totuus ilmastonmuutoksesta, vaan tulee keskittymään siihen mikä on näiden polttavien kysymysten hengellinen ja uskonnollinen merkitys. Missään tapauksessa se ei tule tekemään ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltämistä katolisen opin vastaiseksi toimeksi, kuten Yleisradio vihjailee, koska sellainen olisi vähintäänkin järjetöntä ja ristiriidassa Yleisradion huomiotta jättämän, mutta kirkoissa ilmaiseksi jaetun, äskettäisen Misericordiae Vultus ( laupeuden kasvot ) bullan kanssa. Veikkaan, että paavi tulee sanomaan, että yhteiskunnissa, jotka julkeavat kutsua ihmisiä kuluttajiksi, ja pitää heitä sellaisina, on jotain syvällisesti vialla, mutta palataan asiaan sen jälkeen, kun itse ensyklika on luettu.
Muuten olen sitä mieltä, että Mixu Paatelaisen potkut olivat väärin.