sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Rotusortoa

Vihreät sortavat perussuomalaisia. Takkiraudan blogia kommentoinut nimimerkki puolimieli tietää syyn:

"Vihreät on Suomen valkoisten ihmisten puolue.... Onneksi suomalaiset ovat enimmäkseen niin juntteja, etteivät ryhdy valkoisiksi ihmisiksi."

:)

Ja

Arvostelua Sisua kohtaan satelee näköjään joka suunnasta. Vaikka tuo henkilöiden kohdalla menee tyylikkäästi pieleen, niin voisin jopa väittää tuon noin kokonaisuudessaan olevan sentään hieman lähempänä totuutta kuin mediassa elävä kuva.

Tuossa Holapan blogissa kokonaisuutena näyttäisi olevan täsmälleen se juttu minkä kanssa "suvaitsevat" yleensä kuvittelevat keskustelevansa keskustellessaan sisulaisten kanssa. Väärinkäsitykset varmasti johtuvatkin osaltaan tästä ohipuhumisesta. Eli tuossa nyt olisi "suvaitsevaistolle" se oikea, kaivattu vastustaja. Vaikuttaa ihan fiksulta kaverilta, ja varmasti puhuisi parikin sosiologia ympäri, eli eikun keskustelemaan. Tosin en tiedä onko hänellä omaa ulkomaalaisten potkimisyhdistystä, kuten Osmo "Ode" Soininvaara leikkisästi sanoo, mutta tällä menolla sekin on vain ajan kysymys.

Ja

Kainuun Sanomat vetää hämmentävässä tietämättömyydessään lokaan jo Millwallin kannattajatkin. Olisi oikeastaan ihan kuvaavaa, jos perussuomalaisista tulisi Suomen Millwall ( reilu ladijengi ) puolue ja Vasemmistoliitosta Suomen Chelsea ( oligarkin ostojengi ) puolue. Se jotenkin sopisi kuvaan todella hyvin.

Loistava urheilutapahtuma

Athletic Club Bilbao 2 - Numancia 0

Molemmat maalit teki Llorente. Muuten kentällä heiluivat

Iraizoz

Iraola
Etxeita
Aitor Ocio
Balenziaga

J.Martínez
Yeste
Susaeta
David López

J.Garmendia
F.Llorente

Gurpegi
Etxeberria
Del Olmo

Sarjataulukon päivitys illan TV-ottelun Atletico Madrid - Racing Santander jälkeen, tai huomena. Atletico Madrid on muuten alkujaan Athletic Club Bilbaon tytärseura, jos en ole muistanut mainita.

Sarjataulukko 13 kierroksen jälkeen:

Barcelona 32
Villarreal 28
Valencia 27
Real Madrid 26

Sevilla 24
Deportivo 21

Atletico Madrid 21
Valladolid 19
Málaga C.F 18
Sporting 18
Betis 17
Getafe 17
Racing 15
UD Almería 15
Mallorca 13
Athletic Club 12
Espanyol 12

Numancia 11
Osasuna 8
Recreativo 7

Ensi sunnuntaina klo 18:00 Suomen aikaa vieraspeli Racingia vastaan. Ainakin tämän illan pelin Atletico Madrid 4 - Racing 1 peli on helpostikin voitettavissa.

Halla-aholaisuuden paluu

Varoitus lukijalle:

Enää ei voi oikein kirjoittaa mitään ilman, että lukijaa pitäisi pitää kädestä kiinni. Seuraava teksti on erittäin karkea yksinkertaistus ja mikäli haluaa ottaa siitä selvän kannattaa itse tutustua Halla-ahon kirjoituksiin. Tekstillä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Se voi aivan hyvin perustua väärinkäsityksiin.

En edelleenkään oikein tajua mitä halla-aholaisuus on. Jos se on sitä mitä Poropoliisi sanoo, niin ok. Silloin on helppo olla halla-aholainen.

Joka tapauksessa olen lukenut kaiketi kaikki Jussi Halla-ahon kirjoitukset. Minusta niistä ei lainkaan välity päällimmäisenä se mistä media ja Vihreät naiset nyt kohuavat. Ihmiset tietenkin lukevat tekstejä eri tavoin, mutta silti. Pidän nyt nostettua kohua tarkoitushakuisena mustamaalaamisena ja kysynkin kuka tässä oikein lietsoo vihaa? Ainakin itse olisin jo autuaasti unohtanut nuo tekstit, joita en missään nimessä pidä Halla-ahon parhaina, ellei niitä olisi nyt nostettu otsikoihin.

En ole mikään kirjallisuuskriitikko, eikä Halla-aho missään nimessä ole mikään suosikkikirjoittajani. En pidä mistään kumoamattomasta loogisuudesta ja vastaansanomattomuudesta. Jos Halla-ahon teksteissä on vikaa niin minusta se on se, että ne ovat liian tiiviitä ja perusteltuja, eivätkä luota tarpeeksi siihen, että lukija osaa itse täyttää aukot ja ajatella itse. Vaikka ne eivät olekaan mitään julistusta, vaan harkittua, perusteltua puhetta, niin luulen sen, että ne eivät jätä mitään tilaa vastaväitteille ahdistavan sellaista lukijaa, joka on perusasioista eri mieltä Halla-ahon kanssa.

Noin sanoen olen myös sitä mieltä, että Halla-aho on kirjoittanut joukon selkeästi parhaita yhteiskunnallisia tekstejä mitä verkosta löytää. Itse pidän häntä ensi sijaisesti kirjoittajana ja vasta toissijaisesti poliitikkona. Politiikan ei yleensäkään pitäisi olla ammatti ja olisi sääli, jos Halla-aho joutuisi tinkimään tavastaan ilmaista itseään kirjallisesti sen vuoksi, että hän on mukana politiikassa.

Kehottaisin tätä blogia lukevaa "suvaitsevaistoa" - joita yllättäen on ainakin kaksi henkilöä ;) - lukemaan ainakin tekstit Ceuta, Melilla ja suvaisevainen vastuunpakoilu , Mietteitä kansainvaelluksesta ja Mietteitä mielipiteistä ajatuksella. Minusta niissä olisi hyvää pohjaa yhteiskunnalliselle keskustelulle, jota käytäisiin yleisellä tasolla.

Voi olla naivia puhua globaalilla tasolla, mutta puhutaanhan ilmastonmuutoksestakin vaikka siihen ei vaikuta sitä tai tätä vaikka me kaikki suomalaiset polttaisimme kokkoja pihoillamme yötä päivää, joten väittäisin, että tähän Jussi Halla-ahon huomioon:

Lopputulema edellä sanotusta on, että joko oikeasti tunnustamme kaikki kulttuurit samanarvoisiksi ja hyväksymme, että osa väestöstä rikkoo lakejamme (jotka ovat vain kodifioituja kulttuurisia arvoja), tai kerromme maahanmuuttajalle, mitkä osat hänen kulttuuristaan me sallimme hänen säilyttää. Jälkimmäinen vaihtoehto, jota suurin osa "suvaitsevaisista" käytännössä ja osin ehkä tiedostamattaan kannattaa, sisältää sen, että oma kulttuurimme on parempi, koska molempien kulttuurien määrittely tapahtuu sen kautta. Kolmas, minun kannattamani vaihtoehto on, että hyväksymme globaalisti kulttuurien monimuotoisuuden, emmekä tee asialle mitään. Koska minun mielestäni oma, länsimainen kulttuurini on parempi kuin afrikkalaiset ja aasialaiset kulttuurit, pidän tarpeellisena linnoittautumista niitä vastaan. Jos joku pitää asennettani ylimielisenä, muistutan, että kansat äänestävät jaloillaan. Oman kulttuurini muovaama yhteiskunta kelpaa minulle. Minä en pyri nauttimaan muiden kulttuurien hedelmistä. Siitä huolimatta minä, toisin kuin "suvaitsevaiset", kannatan niiden oikeutta olemassaoloon sellaisina kuin ne ovat. Kunhan ne ovat muualla kuin minä.


tiivistyy hyvin pitkälle se mistä on kysymys.

Ja jos me edes tuntisimme ne toistemme aatteet joiden kannattajiksi ilmoittaudumme, niin mielipidelehti Helsingin Sanomistakin olisi itsestään jäänyt pois se virhe, jossa Halla-ahon aatemaailmaan kuvattiin kolonialistin aatemaailmaksi.

Ja lopuksi kuuntelemme Jonathan Richmania.

PS.

Paatuneen halla-ahoistin erittäin laadukas kirjoitus tämän linkin takana.

lauantai 29. marraskuuta 2008

Konfutse ja Sun Tzu

Varoitus lukijalle:

Enää ei voi oikein kirjoittaa mitään ilman, että lukijaa pitäisi pitää kädestä kiinni. Seuraava teksti on erittäin karkea yksinkertaistus ja mikäli haluaa ottaa siitä selvän kannattaa itse tutustua Kiinan aatehistoriaan. Tekstillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Se voi aivan hyvin perustua väärinkäsityksiin.

Konfutselaisuuden ja niin sanotun strategisen ajattelun välinen ristiriita läpäisee koko Kiinan kirjoitetun historian. Ne siellä oikeasti tappelevat noista. Konfutse pitäytyy moraaliin, jonka pitäisi ohjata käytäntöä, strateginen ajattelu taas lähtee siitä, että käytäntö rakentaa moraalin, joka heille on kuitenkin sama kuin Konfutsella.

Kysymys yksinkertaisimmillaan on siitä onko oikein pitäytyä aina niissä moraalisesti oikeissa asemissa vai onko oikein tehdä järkeviä, strategisia siirtoja vaikka ne olisivat näennäisesti oikeaa moraalia vastaan. Tähän kysymykseen ei ole vastausta.

Kolmas asia on taolaisuus, joka on lähinnä hihhulointia ja nykyään kai puhdasta länsimaalaisuutta. Sitä ei sen enempää konfutselainen, kuin strateginenkaan suuntaus ole koskaan oikein hyväksynyt.

perjantai 28. marraskuuta 2008

"Ilta-Sanomat"

Poliisi käy parhaillaan läpi Helsingin tulevan kaupunginvaltuutetun, Jussi Halla-ahon (ps, sit) asetekstejä. Halla-aho on kirjoittanut useita väkivaltaa ja aseharrastusta ihannoivia tekstejä. Halla-aho on innokas aseharrastaja.

- Totta kai hänen aselupaansa pitää miettiä. Olemme saaneet vihjeen näistä teksteista ja käymme niitä parhaillaan läpi. Pohdimme, onko tällaista henkilöä syytä pelätä vai onko kyse pelkästä retoriikasta, sanoo rikoskomisario Vesa Hietala Helsingin poliisista.

- Kaikki tällaiset puheet on otettava vakavasti.

Halla-aho on kirjoittanut muun muassa:

Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko sitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.

Halla-aho on kertonut, että hän ei menisi väliin, jos näkisi raiskauksen. Pahinta olisi, jos hän joutuisi maksamaan afrikkalaiselle raiskaajalle kivusta ja särystä korvauksia.

"Tuollaisessa tilanteessa voisin hyvin kuvitella menettäväni kokonaan itsehillinnän ja ottavani hengiltä sekä tuomarin, kipua ja särkyä kärsineen saastan että häntä puolustavan oikeusavustajan."

Espoolaisen ensi kauden kaupunginvaltuutetun Teemu Lahtisen (ps) tutkintapyyntö Vihreän langan kolumnista ei johda toimiin. Poliisin mukaan Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton pääsihteeri Jehki Härkönen ei ole syyllistynyt rikokseen.

Lahtinen pyysi poliisia tutkimaan, suunnitteleeko Härkönen perussuomalaisten joukkotuhontaa tai kiihottaako hän kansanryhmää vastaan. Härkönen kirjoitti kolumnissaan: "Jos haluamme oikeasti tuhota perussuomalaiset, meillä täytyy olla keinoja parantaa heidän äänestäjiensä taloudellista asemaa".

- Teksti ei aiheuta toimia. Ei tuossa kukaan ole syyllistynyt rikokseen. Asiayhteydestä voi päätellä, että kyse on poliittisesta kielenkäytöstä ja kolumnissa puhutaan puolueen kannatuksen vähenemisestä, ei joukkotuhonnasta, tutkinnanjohtaja Hietala kuittaa.


Juupa juu. Naurattaa edelleen vaikka kyseessä ei varmaan sama vihjeitä jakeleva vihervasemmiston sankari olekaan. Saman tasoinen kuitenkin. Olisi jotenkin loistavaa, jos onnistuisi samaan nämä vihjeiden antajat, tutkintapyyntöjen tekijät ja "Ilta-Sanomat" pelaamaan omassa, keskinäisessä sarjassaan niin, että tavallisten, rauhallisten ihmisten ei tarvitsisi ollenkaan välittää muusta kuin siitä viihdearvosta, jota nuo pöntöt tuottavat.

Oikeastaan en nyt viitsi sanoa enempää kuin, että klassinen mekaniikka vittu kokonaisuudessaan pakolliseksi kirjoitettavaksi aineeksi lukioon ja toimittajille pääsyvaatimukseksi sen lukion suorittaminen. Se on ainoa paluu sivistykseen. Tekstin vivahteita tajuamattomat totiset toverit jäisivät silloin oleellisella tavalla omaan arvoonsa.

Ja toki myös sosiobiologian itseopiskelun voisi kieltää vaikka lailla, jos se siinä vaiheessa enää olisi tarpeellista.


PS.

Tuosta tekstistä vielä. Ja vakavammin:

Halla-aho on kertonut, että hän ei menisi väliin, jos näkisi raiskauksen.


Kuinka moni menisi? Käsi ylös ja hep vaan kommentoimaan.

Itse en ole koskaan nähnyt raiskausta, mutta olen muutaman kerran kohdannut todella aitoja katuväkivaltatilanteita ja väitän, että ne ovat todella stressaavia kokemuksia. Minusta on äärimmäisen rehellistä fiktiivisesti sanoa, että en menisi väliin, koska se on se ensimmäinen reaktio kuitenkin, jos tosipaikka tulee eteen.

On taas äärimmäisen epärehellistä jeesustella "Ilta-Päivä lehdissä" antaen kuva, että olisi jotenkin väärin olla tekemättä sitä minkä - väittäisin 60 - 70 prosenttia ellei jopa enemmän - joka tapauksessa ilman ulkopuolista pakkoa tekee. Ja väitän, että lehdissä kirjoittavista miehistä 99 prosenttia ei menisi väliin, koska jo ammatinvalinta kertoo herkkyydestä ja väkivallan kaihtamisesta. On ihan turha uhota.

Sitä paitsi Halla-aho kirjoitti tuossa tekstissä, että kutsuisi ilman muuta poliisit paikalle heti. Ja sen jälkeen kuvasi vielä sitä raivoa, jonka hän mahdollisesti kokisi, jos itse väliin mentyään saisi yhteiskunnalta sen palautteen, että oli tehnyt väärin.

Opetelkaa nyt vittu siellä lehdissä itse lukemaan, kun teitä ei koulussa enää opeteta.

Tämä on häpeällistä.

Runo- ja kuvatorstai VI

Vuorten viisas ( öljy )


Jos on hyvä posliinikuppi
lasi on täysin turha.
Pelkkä esteettinen elementti.

Eivät kiinalaisetkaan
koskaan juo lasista.

Hiljainen, viisas kansa.

via

Jaksaa naurattaa

Suhde aseisiin ja asepalvelukseen on olennaista Suomen Sisun jäsenistä kirjoitettaessa. Sisulaiset pääsääntöisesti ovat aktiivisia Maanpuolustuskoulutusyhdistuksen johtamassa vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa. Moni säilyttää kiinalaista AK-47 -rynnäkkökivääriään kotona sängyn alla. Vasemmistossa yleistyvän käsityksen mukaan sisulaiset ovat rakentamassa jonkinlaista salaista Gladio-organisaatiota, jonka tarkoituksena on “vaaran” uhatessa “neutralisoida” ideologiset vastustajat ennalta laadittujen tappolistojen mukaan. (Olen itse ollut paikalla tilaisuudessa, jossa nimettömät toimittajaksi naamioitunet Sisun jäsenet ovat olleet kuvaamassa osaanottajat, ilmeiseisenä tarkoituksenaan tällaisten vastustaja-listojen laatiminen ja kuvittaminen.)


via ja kotomainen Wikipedia.

Ei saatana...huh huh... Gladio-organisaatio...heh...voi jumalauta.

Itse asiassa vähän nyt vituttaa, kun olen kategorisesti kieltäytynyt ampumasta ruutiaseilla. Täytyy ruveta jälkijättöisesti harrastamaan, jos pääsisi mukaan. Tai toisaalta ehkä pistän toivoni siihen, että Operaatio Uusi Gladio tarvitsee omat klassiset freskomaalarinsa sekin.

Noin vakavasti olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että keskustelun todellakin olisi syytä nousta uudelle tasolle. Se mikä vauhdissa menetetään, se varmasti yhteiskunnallisessa laadussa voitetaan. Ja on totta, että asiat: niin maahanmuuttopolitiikka; kuin luonnonsuojelu; kuin muutkin asiat ovat erittäin tärkeitä. Ja osittain jopa äärimmäisen tärkeitä. Niistä pitää puhua vakavasti.

Käyttäkää hyvät tulevat kanavankaivajat nyt vaikka yksi päivä esimerkiksi Teemu Lahtisen, Johannes Niemisen ja Jari Leinon tekstien lukemiseen. Ne ovat nimenomaan niitä asioita, joista Suomen Sisun salaisissa kokouksissa on politiikasta puhuttu.

Itse kyllä aion jatkaa omalla linjallani, mutta en toisaalta ole mihinkään ehdokkaaksi tai edustajaksi menossakaan. Sitä paitsi ainoa mahdollisuuteni selvitä Operaatio Uuden Gladion laukaisemisen jälkeisestä ajasta on kehittää sitä ennen taitoni kalligrafiassa, klassisessa runoudessa ja öljymaalauksessa Uuden Suurnaton vaatimalle uusklassiselle tasolle. Ja siellä taas ei heikot pärjää, mutta jätkät sen kun porskuttaa.

torstai 27. marraskuuta 2008

Uutishuomio

Mumbain terrori-iskut kiinnostavat yllättävän vähän YLE:n aamutelevisiota vaikka niiden seuraukset voivat olla todella kauaskantoiset. Ei ole tilattu ketään asiantuntijaa kommentoimaan ja taustoittamaan, eikä uutisvälähdyksissään asiaan juuri keskitytä.

En tiedä pitäisikö, mutta tuli vain mieleen, että aivan varmasti, mikäli joku todella onnistuisi räjäyttämään pommin New Yorkin metrossa tänään, rakas Yleisradiomme kiihottuisi uutisoimaan aivan toisella, kiihkeämmällä tavalla.

Luulen tämän johtuvan siitä, että USA:n asetelmat on jostain kumman syystä aina helppo peilata suomalaiseen sisäpolitiikkaan. Tietenkin tyylikkäästi väärinymmärtämällä, mutta kuitenkin. Intian suhteen sellainen on vaikeampaa.

PS.

Ja toinenkin: Poliittisten virkanimitysten aika on vihdoin ohi!

Sisäministeriö tiedottaa asiasta.

Sisäasiainministeriö paitsi julistautuu syrjinnästä vapaaksi alueeksi, on myös yksi valtakunnallista kampanjaa toteuttavista organisaatiosta. Sisäasianministeriö aikoo haastaa koko hallinnonalansa ja myös muut ministeriöt kampanjaan mukaan.

Julistautuminen on muistutus työntekijöille ja merkki myös työnhakijoille ja asiakkaille siitä, että organisaatio toivottaa kaikki ihmiset tervetulleiksi riippumatta sukupuolesta, iästä,etnisestä taustasta, uskonnosta tai vakaumuksesta, mielipiteestä,terveydentilasta, vammaisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.



On vain pienempien kansalaisten syytä visusti muistaa, että kaikenlainen tekopyhä paskanjauhanta ei koske mitään kansliapäällikön - tai hieman pienempiäkään - virkoja vaan kyse on lähinnä siitä, että ministeriö ulkoistaa siivoustoimen ja ottaa mahdollisimman halpoja tarjouksia mielellään vastaan myös rajojen takaa. Erilaiset konsulttityöt jaetaan edelleen ilman sen kummempaa kilpailua.


"Kansalaisena" paheksun tilannetta.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Kysymyksiä ja mietelause

Kuuluuko oikeusministeri Vihreät naiset järjestöön?

Mikä on itse puolueen suhde tähän järjestöön? Onko puoluejohto poliittisista kilpailijoista tehtyjen, täysin tekaistujen tukintapyyntöjen takana?

Mitä Vihreät naiset järjestön tehtailemassa tutkintapyynnössä lukee? Miksi kyseinen järjestö ei julkaise tutkintapyyntöään sellaisenaan?


Lopuksi mietelause, jonka aikanaan keksin olosuhteissa, joita nimimerkki odysseas ansiokkaasti kuvaili Jussi Halla-ahon vieraskirjassa eilisiltana, lukiessani siellä heikohkojen kirjastojen varassa muun lukemisen puutteessa, jotain sen aikaisen, suomalaisen älymystön kirjoittamia pamfletteja. Kirjataan se nyt tähänkin, että se ei täysin huku internetin syövereihin:

"Suomalaiset poikkeavat maailman muista kansoista siinä, että Suomessa kansa on älymystöään älykkäämpää."

Sopii vain toivoa, että samanlaiseen optimismiin olisi edelleen aihetta.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Historia, sivistys ja kulttuuri

Pari "hyvää" tai reippaasti parempaa kirjoistusta verkosta. Sosiologin käsitys ihmiskunnan historiasta kaikkine sotineen ja Kiinan muurien rakentamisineen on lievästi sanottuna liikuttavan naivi:
Tämä ihmisen evoluutio savannilta nykypäivään on vähän monimutkaisempi juttu. Se nyt kuitenkin on varmaa että olemme kaikki Afrikasta peräisin, ihan samaa porukkaa. Toiset ovat vain lähteneet vähän kauemmas Afrikasta vähän aikaisemmin. Eikä ole ollut Halla-aholaisia heittämässä meitä heti ulos maasta.
Toisaalta kirjoituksen tarkoitus tietysti onkin puhtaasti mustamaalaus, eikä keskustelu tai valistaminen. Ellen tuntisi fiksuja yhteiskuntatieteilijöitä tekisin tässä äkkinäisen johtopäätöksen: Fiksummat ihmiset taitavat nykyään laajemminkin hakeutua lääketieteen ja muiden kovempien tieteiden pariin. Lopuksi, kun kohta kymmenen vuotta on alentunut jänkkäämään sosiologien opetuslapsille siitä mitä kansallismielisyys on ja saanut vastaukseksi lähinnä vain: "Sano nyt että olet rasisti, sano nyt..." niin on ilo huomata, että yliopistotasolta tulee myös aitoa valaistusta itse asiaan. Kopsaan kylmästi esittelyluvun lopun ja kehotan tutustumaan kirjaan, vaikka omat arvoni ovat todennäköisesti melko lailla konservatiivisemmat ja filosofit näkemykseni Wienin kansakoululaisen tasolla:
Historia on osoittanut, että suurissa ja rajoiltaan löyhissä valtioliitoissa eripuraisuus kasvaa, eivätkä kansakunnat koe ennen pitkää työskentelevänsä minkään yhteisen aatteen tai edun hyväksi. Euroopan unionissa on vaarassa käydä näin, ja siksi tulevaisuuden uhkakuvaksi muodostuu myös se, että Eurooppa jakautuu takaisin säätyihin ja yhteiskuntaluokkiin, joissa yksilöt ja ryhmät tappelevat keskenään. Koska itse en toivo tällaista tulosta, vastustan kansallisvaltioiden purkamiseen johtavaa kosmopoliittista monikulttuurisuutta ja internationalistista pakkokansainvälistämistä sekä globalisaatiota. Vahva ja itsenäinen kansallisvaltio on länsimaisen demokratian ja rationalismin vahvin turva. Kansallisvaltioiden rakentaminen varmistaa parhaiten sekä sosiaalisen että taloudellisen hyvinvoinnin, rauhan, tasa-arvon ja erilaisuuden kunnioittamisen ja edistää myös yhteisymmärrystä ihmisten välillä
.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Myöhästynyt maananantaimaalaus

Jokivarren uudisasukkaat ( öljy )

Neil Youngin älppäri Rust Never Sleeps, jolla kappale Powderfinger oli julkaistiin vuonna 1979. Muistan vielä kuinka selitin yhdelle kaverille - terve vaan jos jostain ihmeen syystä tätä luet - kuinka yksikään suomalainen yhtye ei koskaan voisi tehdä moista rocklaulua, mutta toisaalta esimerkiksi Veikko Lavilta se onnistuisi hyvin. Tämä näin koska itse silloin käsitin, että laulu kertoo amerikan historiasta.

Toisaalta nyt kun luin tuon wikipedian artikkelin en ole ollenkaan niin varma. Silloin aikanaan minusta oli itsestään selvää, että "Red means run, son" viittasi punatakkeihin. Mutta ilmeisesti olin väärässä. Toisaalta puolustan itseäni sillä, että sen aikaisten LP-levyjenkään kansissa ei aina ollut painettuja lyriikoita :)

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

No niin

Peli on vielä käynnissä. Reilut 60 minuuttia pelattu ja Athtletic Club johtaa Osasunaa vastaan 1 - 0. Jos joku niin kipeä, että haluaa katsoa Recreativon ja Barcelonan välisen pelin, niin se alkaa Urheilukanavalta klo 22:00. Sarjataulukkoa taas sitten, kun se on pelattu.

Tähän väliin kuitenkin uutinen sumuisilta kalinasaarilta: Oasis ja Take That saivat arabeilta pakit. Eli menkääs nyt poptähdet pois täältä, teidän stadionit on myyty.

Lopputulos: Athletic Club 2 - Osasuna 0.

Maalit tekivät Garmendia ja Llorente. Koska kyseessä oli baskien keskinäinen sopupeli varoituksia ei paljon tullut: Garmendialle, Balenziagalle ja Orbaitzille kullekin yksi.

Koska Bilbaolla on myös erittäin vahva vasemmistokannatus laitetaan tähän "Vasemmistoliitosta, päivää" - osuus. Ja asiahan on nimenomaan noin, kuten Vasemmistoliitosta sanotaan.

Ensi sunnuntaina Urheilukanava palaa taas juurilleen ja otteluna esitetään Deportivo - Athletic Club Bilbao. Niin sitä pitää!

Barcelona voitti Recreativon, mutta en jaksa laskea pisteen pistettä vaan kopioin taulukon kun se päivittyy jonnekin sivuille.

Sarjataulukko 11 kierroksen jälkeen

Barcelona 28
Villarreal 25
Valencia 23
Real Madrid 23

Sevilla 23
Atletico Madrid 17

Deportivo 15
UD Almería 15
Sporting 15
Betis 14
Málaga C.F 14
Getafe 13
Valladolid 13
Racing 12
Mallorca 12
Espanyol 12
Numancia 1o

Athletic Club 9
Recreativo 7
Osasuna 5

Tuttu ja turvallinen

Auringonlasku ( öljy )

Nyky-yhteiskunnan eetokseen sisäänkirjattu vaatimus jatkuvasta, elinikäisestä uuden oppimisesta, kaiken erilaisuuden avoimesta kohtaamisesta ja ennakkoluulottomuudesta mitä tahansa asiaa kohtaan on kylmä, tunteeton ja väärä vaatimus, josta kärsii eniten se osa väestöä, jota sosialistinenkin yhteiskuntatieteilijä kutsuu alaluokaksi.

Avoin kysymys keskusrikospoliisille

Ilta-Sanomissa ( 15.11.2008 ) lehden toimittaja kirjoittaa:

Sisun periaateohjelmaa on äskettäin siistitty. Aiempi versio löytyy keskusrikospoliisista, joka pari vuotta sitten tutki yhdistystä sen julkaistua muslimit suututtaneet tanskalaiset Muhammed-pilakuvat: ...


Sen jälkeen toimittaja siteeraa hallussanne olevaa, aiempaa periaateohjelmaa, joka mitä ilmeisimmin on hallussanne rikostutkinta-aineistona.

Täten kysyisin miten, ja missä tapauksissa, ellei kaikissa toimittajat saavat teiltä haltuunsa rikostutkinta-aineistoa?

Tässä nimenomaisessa tapauksessa rikostutkinta johti vielä päätökseen olla nostamatta mitään syytteitä. Eli siis voiko keskusrikospoliisi luovuttaa rikostutkinta-aineiston tai kertoa aineiston sisällöstä lehdistölle, ellei keskusrikospoliisin ajama tutkinta ole johtanut syytteisiin? Tai yleensä muutenkaan?

Enpä kysyisi tätä muuten, mutta minun on vaikea uskoa, että maamme laatulehdistö valehtelisi ;)

lauantai 15. marraskuuta 2008

Vihreä puolue

Käsittääkseni Vihreät naiset on täsmälleen sama asia kuin Vihreä puolue, joten

Vihreät Naiset: VALTUUSTOJEN PUUTUTTAVA NAISIIN KOHDISTUVAAN VÄKIVALTAAN
Tiedote – 12. marraskuuta 2008 klo 18.00

Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu on lietsonut väkivaltaan kirjoittamalla blogissaan lisääntyvän maahanmuuton vaikutuksista: “Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.”

- Vihreät Naiset uskovat myös perussuomalaisten olevan valmiita tekemään valtuustoissa työtä tasa-arvon puolesta ja perheväkivallan vähentämiseksi. Perussuomalaisten on sanouduttava irti helsinkiläisvaltuutettunsa julkaisemista raiskauksiin ja ulkomaalaisvihaan lietsovista mielipiteistä, vaatii Vihreiden Naisten puheenjohtaja Heli Järvinen. - Jos perussuomalaiset eivät sanoudu irti yhden valtuutettunsa näkemyksistä jää käsitys, että kirjoitukset edustavat puolueen virallista kantaa, jatkaa Heli Järvinen.

- Suomi on väkivaltainen maa, jossa erityisesti perheväkivalta on käsittämättömän yleistä ja häpeällisten tekojen salailu maan tapa. Uusien valtuustojen tulee toimia aktiivisesti ja määrätietoisesti naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi, vaatii Vihreät Naiset ry:n pääsihteeri Sirpa Hertell.

Valtuustoilla on monia mahdollisuuksia lisätä kuntalaisten turvallisuutta, esimerkiksi ennaltaehkäisevällä työllä perheneuvoloissa tai katujen ja puistojen valaistusta parantamalla.

Eräiden arvioiden mukaan Suomessa raiskataan vuosittain jopa 15 000 naista. Viime vuonna ilmoitettiin poliisille vain alle tuhat tapausta eli jopa 14 000 tapausta jäi ilmoittamatta poliisille. Suurin osa raiskauksista on suomalaisten miesten suomalaisissa kodeissa tekemiä.

Raiskaus on aina rikos ja rikokseen yllyttäminen on tuomittavaa. Vihreät Naiset harkitsevat rikosilmoituksen tekemistä perussuomalaisen kaupunginvaltuutetun kirjoituksista.

Lisätietoja:

Vihreät Naiset ry

Heli Järvinen
puheenjohtaja, kansanedustaja
GSM 050 51 21 736

Sirpa Hertell
pääsihteeri
GSM 050 56 66 81


menkööt tuo vihreiden kannanottona ilman kommentteja, joita muuten mieleen tulisi kyllä moniakin.

torstai 13. marraskuuta 2008

Runo- ja kuvatorstai V

Hölmö tuijottaa leijuvaa asetelmaa ( öljy )

Vain asiat, jotka jähmettyvät esineiksi
jäävät.

Jos sen sanoisi latinaksi ( mea culpa), se
vaikuttaisi ikuiselta ja pysyvältä, kuten se on.
Silti luulen ja toivon, että sen voi
sanoa myös suomeksi.

Vihreä valta osa x. ( jatkuu varmasti myös huomena )

Vieläkään ei kukaan ole saanut Youtubeen ladatuksi Suomen Talvisota 1939 - 1940 - yhtyeen kappaletta Vihreä valta, joten taustamusiikiksi on edelleen tarjottava Dead Kennedysin klassista kappaletta California über alles, joka sinänsä kuvaa Vihreän liikkeen kyllä täydellisesti sekin; onpahan vain turhan ylikansallinen ;)

Vihreät - De Gröna on eräänlainen kansalaisjärjestöjen, kansanliikkeen ja poliittisen puolueen ristisiitos, jonka toiminnan yksi oleellinen osa on pelottelu- ja keskustelunvaimennustaktiikka. Kyseessä on ylikansallinen liike, joten käytännössä kaikki toimintatavatkin ovat suoraa kopiota suuren maailman amerikoista. Nimimerkki Nikopolin Jussi Halla-ahon Vieraskirjassa esiin nostama SLAPP kuvaa niitä aika hyvin.

Viimeinen esimerkki on tietysti Vihreät naiset ry:n - onko kyseisessä puolueessa muuten miehiä? - Helsingin Sanomien uutisoima uhkailu Jussi Halla-ahoa ja Perussuomalaisia kohtaan.

Itse en muista yhtään tapausta, jossa perussuomalaiset - tai edes Suomen Sisu - olisi järjestönä hyökännyt jonkun yksittäisen vihreän kantoja vastaan, vaatinut puolueen johtoa irtisanoutumaan niistä uhaten vielä samaan syssyyn lakisyytteillä. Tähänhän kyllä olisi ollut useitakin mahdollisuuksia.

Muistan päinvastoin, että Sisussa aikanaan puolusteltiin vihreitä, joiden katsottiin joutuneen kohtuuttoman mediapelleilyn kohteeksi YLE:n ja MTV3:n tivastessa vaalitenteissä lähinnä hassiksen piikittämisestä, kun olisi pitänyt puhua puolueen yhteiskunnallisesti linjasta ja sen tarjoamista poliittisista ratkaisuista. Jälkikäteen ajatellen puolustelu oli tietysti tyhmää, sillä on jo tullut täysin selväksi, että hassiksen piikittäjät todella olivat puolueen mielenkiintoisin ja älyllisesti terävin aines. Tyhjästä on paha nyhjästä.

Eipä tästä tällä erää muuta.

PS.

Tai toisaalta voisin kopioida tähän ylempänä mainitun Nikopolin tekstin, joka kertoo vihreiden terävimmän kärjen ymmärtämässä tietsikkapelin muodossa miten tässä tulee käymään ja keskittyä itse maalauksen- ja runouden yrittämiseen katolilaisuutta tavoittelevassa hengessä, mikä varmaan olisikin hedelmällisempää.

Olkaa hyvät:

Valtuutetun elämä on kuin 1st person shoot-em-up-peliä. Vastus kovenee kenttä kentältä, ja endbossit ovat toinen toistaan kauheampia. Zabdullah, Muna-Antti, Hanu Böglund, Minna Knull-Gasa, Jeja-Pavlik ja lopussa 10 000 kiiltäväkaljuista bushia suojelemassa valtaistuimellaan torkkuvaa Ass-strid Thor-Steinaria. Kaikkia tasoja kansoittavat vesikauhuiset salabloggaajat, surusilmäiset hippitytöt ja tiedostavat penaalit. Sameissa vesissä uiskentelevat musliminaiset kurottelevat vetisiä kaavunhelmojaan. Rosa Meriläisen ja Tony Halmeen levottomat sielut vaeltavat mediapimennon murheellisilla nummilla. Ja kaiken yllä kaikuu Sepin demoninen nauru tämän liidellessä nahkasiivin palavien autojen savun pimentämällä taivaalla.

Ja peli vain kovenee Eduskunta-levelillä. Kuiskaillaan Punaisen Valtiattaren palanneen linnoitukseensa. Sosiaalidemonit liikehtivät Hâg-Näsin torilla. Hertzbergejä on nähty Pitkänsillan tällä puolella. Tuomio-ojien nasaalit vinkaisut kutsuvat dullantuoksuisia viherpeikkoja Kallion kujilta ja kuppiloista. Eikä enää valonarkoja kiljupunkkaripeikkoja vaan uudenlaisia, vahvoja ja ovelia trolleja joilla on approbatur valtiotieteessä ja aseenaan loppumattomasti asiayhteydestä irrotettuja sitaatteja, joita taotaan yötäpäivää Minas Pasilan isoissa pajoissa. Sakea mustamaalaamisen katku tulvii Cirith Erkon lasisesta tornista. Synkimmät huhut kertovat Punaisen Putkimiehen jättäneen merenalaisen pesänsä. Ja Tukholmassa tuhannet tummaihoiset etelän ihmiset odottavat laivaan nousua.

Lännen viimeinen taistelu on jo käynnissä. Tätä EI kannata jättää näkemättä.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Keskustelu

Teesi:

Keskustelu keskustelusta keskustellen miten keskustella, jotta keskustelu keskustelunomaisesti muuttuisi keskusteluksi ei ole yhteiskunnallista keskustelua.

Kuva ehkä myöhemmin.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Ylikansalliset hallinnot

Ylikansallisissa hallinnoissa on joku sisäänrakennettu vika. Ei ole törkeää liioittelua sanoa, että Euroopan yhteisöstä on tulossa Eurostoliitto, Neuvostoliiton perillinen.

Euroopan yhteisön monien puuhastelujen, joista Guardianissa kirjoittava Timothy Garton Ash antaa yhden esimerkin, taustalla on selkeästi tavoite, että loppujen lopuksi Euroopan yhteisön kritisoiminen saataisiin rikolliseksi. Keinot, joilla tavoitetta kohti edetään ovat erittäin arveluttavia, sillä toimiessaan sananvapautta vastaan ne ovat toimivinaan ihmisoikeuksien puolesta.

Valistuneena arvauksena: En usko, että eurooppalaisten historijoitsijoiden huoli leviää Suomeen. Appel de Blois - vetoomuksen voi kuitenkin allekirjoittaa, jos viitsii.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Mielipidelehdistökatsaus

Mielipidelehti Helsingin Sanomat on julkaissut myös oikean mielipiteen. Teemu Lahtinen - Ave Caesar, morituri te salutant ;) - kirjoittaa asiaa. Kopsaan sen tähän:

Hyvin menneet kunnallisvaalit ovat säikäyttäneet monet turvautumaan halpamaiseen sanankäyttöön demokraattisten vaalien voittajia kohtaan. Eräs tällainen pelästynyt on James O’Connor, joka (HS 4.11.) lateli julki joukon syytöksiä, herjauksia ja omia ennakkoluulojaan.

Millaista populismia on ottaa esille sellaisia asioita, josta on tarkoituksella vaiettu vuosikausia ja joiden esittäjiä on leimattu ja edelleen leimataan tyhmiksi, yksinkertaisiksi ja ihmisvihamielisiksi? Minä ymmärrän populismin kansansuosion kalasteluksi gallupsuosion mukaan. Oikean, vaikkakin epäsuositun, linjan edustaminen on kaikkea muuta kuin populismia; se on vastuullista politiikan tekoa.

O’Connorin vaatimus kansan moniäänisyyden huomioimisesta on periaatteessa oikea ja yhdyn siihen. Outoa on sen sijaan se, että jotkut äänet asetetaan eriarvoisiksi toisten kanssa. Juuri me olemme murtamassa yksiäänistä hymistelyä.

Todellisuus on juuri se, mitä haluamme tuoda esille poliittisessa prosessissa. Me haluamme kumota ja syrjäyttää ideologiset uskomukset yhteisten asioiden hoidossa. Tosiasiat on tunnustettava, vaikka ne olisivat ikäviä ja sopimattomia vallitsevan eliitin maailmankuvaan. Tällaisen tosiasian kertoja esiintyy samassa roolissa, kuin kahleista vapautettu esiintyy Platonin luolavertauksessa. Yhtä lailla vallitsevan linjan edustaja herjaa vapauttajaansa.

Koko historiansa ajan Suomen Sisu on ollut jatkuvassa vuorovaikutuksessa toista mieltä olevien kanssa, joten ”yksipuolisesta kritiikistä” ei voi uskottavasti syyttää. Me käymme jo vuoropuhelua, ja on ilo saada laajemmat joukot mukaan. Keskustelukulttuuri tuntuu nyt mukaan tulleilla olevan vielä vähän hukassa.

Esimerkiksi laatusanojen viljely onnistuu myös toisin päin: Siirtolaisuus ja maahanmuutto ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä, joiden edessä yksinkertaistava, usein utopisoiva ja katteeton monikultturismi on hyödytöntä, ellei suorastaan vahingollista.

Julkinen keskustelu aihepiiriin liittyvistä ongelmista on ollut yksi Sisun strategisista tavoitteista. Suomen ja maailman lukemattomilla ongelmilla on omat tarkkailijansa ja keskustelunsynnyttäjänsä, mutta ei pidä erehtyä luulemaan yhden asian liikkeeksi sellaista, joka on ensimmäisenä tuonut esiin jonkun tietyn ongelmakentän. Liityn O’Connorin vaatimukseen lopettaa monikulttuurisuuteen liittyvistä ongelmista vaikenemisen.

Vetoan keskusteluun liittyviä luopumaan yksilöiden syyttelystä sekä henkilöön menevästä argumentaatiosta ja keskittyvän ongelmista puhumiseen. Vuoropuhelu edellyttää molemminpuolista kunnioitusta, mutta viime aikoina emme ole kokeneet sellaista. Henkilökohtaisesti ymmärrän, että kun me olemme nyt monille kovin uusi asia, että monia pelottaa ja tiedonjano on suurta. Mutta emme me halua olla esillä, me haluamme että asiat ovat.

Saman yhtiön Ilta-Sanomat jaksaa kuitenkin olla uskollinen mekaanisen äänensärkijän vastustuksessaan. Raija "kirjoitin kun käskettiin" Forströmin paikkaa pyrkii lauantaisessa lehdessä näköjään ottamaan Rami "paperistalinisti" Mäkinen. Siitä vaan ja onnea matkaan.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Pakkovoitto

On itsestään selvää, että menestyäkseen sarjassa on pakko voittaa pelejä. Mallorca - Athletic Club klo 18:00 Suomen aikaa.

Muuten mennään näillä: Jotkut ideat ovat universaaleja.

Ottelu päättyi 3 - 3 tasapeliin. Itse eksyin seuraamaan Fenerbahcen ja Galatasarayn ottelua, joka päättyi Fenerbahcen uskomattomaan 4 - 1 voittoon, joten en osaa sano Bilbaon pelistä mitään. Vierastasapeli on kuitenkin aina vierastasapeli.

Sarjataulukko:

Barcelona 25
Villarreal 24
Valencia 23
Real Madrid 23

Sevilla 20
Deportivo 15

Atletico Madrid 14
Getafe 13
Málaga C.F 13
Racing 12
Mallorca 12
Espanyol 12
UD Almería 12
Sporting 12
Betis 12
Valladolid 10
Recreativo 7

Numancia 7
Athletic Club 6
Osasuna 4

perjantai 7. marraskuuta 2008

Visio_n

Seison Herttoneimen rannassa kolmen promillen kännissä. Katson Katajanokka Cityn skylinea. Vain ylimmät kerrokset näkyvät. Olen täysin töpinöissäni: näen Vihreän Vision.

torstai 6. marraskuuta 2008

Kuvatorstai

Barbaarit rantautuvat Kobeen ( japanilainen piirros Sumi-e tekniikan alkuajoilta )

Uusvasemmistoa vastaan ( vanhassa oli vara parempi )

Monet ovat sanoneet, että kunnallisvaalit olivat parhaat ( ja hauskimmat ) vaalit ikinä. Itse olen melko lailla samaa mieltä, vaikka varsinaisesti nyt mihinkään ylisanoihin ei ole aihetta. Katsotaan seuraavat eduskuntavaalit ja lauletaan sitten. Joka tapauksessa nämä vaalit ovat tuottaneet paperi- ja internet arkistoihin uskomattoman suuren määrän materiaalia, jota tulevaisuuden historiantutkijat saavat hekotella pitkään ja hartaasti. Ja koska kuorossa ei mikään riitä, niin uusia pohjia vetelee Metro-lehdessä yhteiskunnallinen kommentaattori Jan Erola. Suosittelen lukemaan.

Olen itse jo pitkään ollut sitä mieltä, että uuden vasemmiston kaikki ajatukset tulevat tänne USA:sta hienoisella viiveellä. Erolan juttu on yksi - ehkä paljaudessaan hienoimpia - esimerkki siitä. USA:n politiikan vastakkainasettelut ja niiden täysin pinnallinen tulkinta tuodaan suomalaiseen politiikkaan ikään kuin se kuuluisi sinne ja mikä hauskinta: kuvitellen, että näistä Suomessa ovat tietoisia vain uusvasemmiston omat kellokkaat, jolloin tulkinnalla ilmeisesti toivotaan olevan jotain syvyyttä.

Oli miten oli: itse ihan vilpittömästi uskon, että perussuomalaisilla ei olisi mitään käyttöä Jan Erolan kaltaiselle älylle. Sen omin paikka kun olisi ilmiselvästi tällaisessa tulevaisuudessa, jota perussuomalaiset taas parhaansa mukaan koettavat välttää.

Obamalle perussuomalaisissa aivan varmasti olisi tilaa, mutta toisin kuin Erolan määrittelemät Suomen obamalaiset, joiden kanta esimerkiksi Kalingradin ohjuksiin tulee muuten olemaan mielenkiintoista seurattavaa, perussuomalaiset ilmiselvästi tunnustavat sen tosiasian, että Obama sattummoisin on USA:n kansalainen.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Länsimaista talouspolitiikkaa

Mikäli ihmiset suhtautuvat innolla ja optimismilla siihen, että tuotanto vähenee ja kauppa hyytyy, niin talous lähtee hillittömään nousuun.

Unelma muutoksesta

Aamiaista Jepantšinin neideille II ( kello 12:20 )

Unelmoin ajasta, jolloin Suomen valtion ministerit eivät käytä sä-passiivia. Uskon, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen se aika on jälleen lähempänä. Eihän siihen tarvita - kuin kansakoulua.

PS.

On kai jo täysin selvää, että en ole mikään popkulttuurin ystävä, joten kaukaiset vaalit voi kommentoida lyhyesti: 1 ja 2.

Tuo kaikki tekee matkaansa tännekin. Valitettavasti.

video 2 via

tiistai 4. marraskuuta 2008

Kansa kaikkivaltias

Uusimmassa Avussa ( numero 44 ) on mielenkiintoinen, lyhyt juttu pamfletista Opas suoraan demokratiaan ja sen julkaisutilaisuudesta.

Julkistamisen yhteydessä järjestetyssä keskustelussa sveitsiläistyyppistä suoraa demokratiaa olivat jutun mukaan vierastaneet eniten Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja ja Vihreiden kansanedustaja. Sinänsä ihmeellistä, koska ainakin mututuntuman mukaan juuri noista suunnista yleensä kuuluu kovimmin puhe kansalaisyhteiskunnasta ja sen autuudesta.

Koska keskustelu on tärkeää, vastakkaiset mielipiteet huomioitava ja yleistäminen sallittua kopioin tähän kokonaisuudessaan Vihreän liiton vastauksen perussuomalaisten avaamaan, maahanmuuttokriittiseen keskusteluun. Se on julkaistu Kymen Sanomien mielipideosastolla.

Maailma vajoaa takaisin sotiin ja sen mukana tulee vihamielisyys ja turvattomuuden tunne. Jos meistä aikuisista tuntuu, että "mihin tämä maailmaa menee?", niin voitte kuivitella miltä tuntuu meidän lapsista! Perussuomalaisten vihan lietsominen synnyttää vihamielisyyttä lapsien keskuudessa. Lapset valitsevat rauhan ja suvaitsevuuden, jos heiltä mielipidettä kysytään, sen turvallisuuden tunteen vain me voimme heille antaa.

Kiitos A-studion toimittajille (perjantaina 31.10.) kun he paljastivat, miten perussuomalaiset vääristelevät tilastoja, valehtelevat ja synnyttävät vihaa. Toivon että ne, vahingossa perussuomalaisien listoille eksyneet, tajuavat ajoissa missä joukoissa seisovat.

Lähes miljoona suomalaista on vuosien varrella muuttanut ulkomaille, tehtaitamme ja kauppojamme on Baltiassa, Kiinassa ja vaikkapa Uruguayssa. Suomesta on tullut yksi maailman rikkaimmista valtioista.

Kuinka me voimme samanaikaisesti sulkea pääsyä meille niiltä, ketkä on avun tarpeessa. Niiltä kenellä ei ole ruokaa ja kotia, niiltä ketkä eivät tiedä onko huominen tulossa! Olen samaa mieltä että maahanmuuttajille täytyy olla parempi sopeutumisohjelma. Mutta kuinka voi rakentaa sopeutumisohjelman samalla kun leijuu vihamielisyyttä ja halveksintaa.

Neuvostoliitossa oli paljon muita ongelmia, mutta muistan kun laulettiin lastenlauluja "kuinka ihana on asua muunmaalaisten kanssa", ja "kuinka kaikki ihmiset ovat samanlaisia". Minut on kasvatettu rakkaudella ja olen aina ihaillut sekä omaa että muita kulttuureja. Tulee ihana lämmin tunne kun suhtautuu avoimin mielin muita ihmisiä kohtaan. Suosittelen kokeilla!

Ehkä kansalaisyhteiskunta on sellainen jossa keräännytään kirjastoihin, työmaiden taukotupiin, sovhoosien pihoille, pienempien kaupunkien toreille tai mikä nyt sopiva paikka kulloinkin onkin kuuntelemaan tuollaista puhetta? Puheen jälkeen ei kuitenkaan äänestetä, vaan taputetaan hämmentyneinä, sillä mitäpä tuohon enää vastaamaan; johan siinä kansanviholliset selvästi tuomittiin.

No johan on

Oikotieto linkittää minua näköjään nimellä Hätäpää. Tästä riemastuneena lisään Oikotiedon linkin sivulle, kunhan kerkiän.

PS*.

Punavihreällä kuorrutetussa, kepudemarikokoomuksen Suomessa on ehkä hieman liian helppoakin olla elitisti. Ilmeisesti siksi, koska perussuomalaisten puheenjohtaja on katolilainen, niin vähäisemmissä puolueissa täällä raukoilla rajoilla luullaan, että sanonta "Vox populi, vox Dei" on Timo Soinin tuotantoa ( Pakko kai tässä muuten todeta, että Soinia ei koskaan ole valittu tehtäviinsä Idols-kilpailun kautta ) kuten mielipidelehti Helsingin Sanomien mielipidesivuilla tänään todetaan:

Mielestäni sopivampi nimi olisi Yksinkertaistavat suomalaiset. Populistiksi julistautunut Soini on sanonut, että "kansan ääni on Jumalan sanaa". Käytännössä tämä näyttää tarkoittavan, ettei hänen itse tarvitse kehittää rakentavaa poliittista linjaa konkreettiselta pohjalta. Voi vain kuunnella tätä "jumalaa" ja lähteä mukaan vennamolaisilla heitoilla ja epämääräisillä lupauksilla.


En itsekään ole varsinainen latinisti, mutta ihan vanhalla kansakoulupohjalla olisin tiennyt, että Padre Soini ei ole tuon sanonnan luoja. Ehkä perussuomalaisten täytyy, sen lisäksi, että he ajavat taide- ja taitoaineiden kunniallista asemaa takaisin, keskittyä myös yleisen kansansivistyksen palauttamiseen. Työtähän joka tapauksessa on vielä paljon edessä.

via

maanantai 3. marraskuuta 2008

Kotikansainvälistymistä

Kymissä kotikansainvälistytään huomattavasti jouhevammin, kuin muualla, kieltämättä hieman tunkkaisen umpioituneessa Suomen maassa. Kauniaisten kaltaiset, etnisesti yhtenäiset ghetot tuntuvat täällä eläen vain pahalta unelta. Ja se on onni se.

En ole varma kuulunko Kotkan Perussuomalaisiin, mutta perussuomalainen elitisti on aina valmis suhtautumaan myönteisesti toisen samanmoisen näkemyksiin. Siksi minulla ei ole pienintäkään vaikeutta allekirjoittaa Freddy van Wonterghemin kantelua ja pyyntöä tutkia etäisten metsien junttien toimia:

Kotkan perussuomalaiset ovat tyrmistyneet Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin ja oikeusministeri Tuija Braxin tavasta kommentoida puolueen suhtautumista ulkomaalaisiin. Perussuomalaiset ovat tehneet asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

- Olemme tyrmistyneet ministereiden tavasta yleistää muutaman yksittäistapauksen vuoksi koko puolue vihamieliseksi suhtautumisessaan ulkomaalaisiin. Perussuomalaisista erityisesti on loukattu puolueen kunnallisvaaleissa ehdokkaana olleita ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita, toteaa kantelussa Kotkan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Freddy van Wonterghem.

- On todella törkeää, että näiden ministereiden paikalta sorrutaan yleistyksiin ennakkoluulo- ja kuulopuheiden perusteella ilman faktatietoja, puheenjohtaja jatkaa

Ja toivonkin, että oikeusasiamies vähintäänkin nuhtelee noita oletetusta vallastaan riehaantuneita piikatyttöjä aidon katolilaisessa hengessä.

Konservatismin ongelmia...

...moderneina aikoina.

Mikäli kirjoittaa, että yhteiskunta on elävä kokonaisuus, niin ymmärtääkö kukaan sen tarkoittavan, että suunnitelmataloudessa ja ideologioissa piilee suuria vaaroja? Ja vaikka sitä, että vakiintuneen instituution tuhoaminen sattuu elimistöön.

Tai, kuten Aleksandr Blok sanoi joskus vuonna 1917 jotenkin niin, että Talvipalatsin tuhoaminen olisi vain sen rakentamisen ( työläisten hiestä ja verestä jne... ) toistoa.

Vai ajateltaisiinko vain, että mitä ne hipit taas höpisee :)

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Eilisen lehdet

Näistä nyt ei pitäisi edes puhua, mutta maailma on julma ja se mikä on totta huudetaan kuitenkin katoilta, joten kuiskataan nyt:

Athletic Club Bilbao 1 - Villarreal 4

Sarjataulukon päivitys tämän päivän iltaottelun jälkeen.

Sarjataulukko yhdeksän kierroksen jälkeen:

Barcelona 22
Villarreal 21
Real Madrid 20
Valencia 20

Sevilla 17
Atletico Madrid 13

Getafe 13
Málaga C.F 13
Deportivo 12
Espanyol 12
UD Almería 12
Sporting 12
Mallorca 11
Valladolid 10
Racing 9
Betis 8
Numancia 7

Recreativo 7
Athletic Club 5
Osasuna 4

Eli ei hätää. Tuostahan Athletic - ja miksei toinenkin baskijoukkue Osasuna - nousee niin, että heilahtaa. Huonompiakin tilanteita on nähty.

Harvinaisen typerää

En nyt aikaisemmasta mielipiteestäni poiketen enää tiedä ansaitsisiko Helsingin Sanomat sitä mielipidelehtitukea.

Lehden poliittinen toimittaja Olli Pohjanpalo kirjoittaa jutussaan, jonka kai pitäisi olla jonkinlainen analyysi kunnallisvaaleista ja perussuomalaisten menestyksestä, ikään kuin perussuomalaiset ehdokkaat eivät tietäisi mikä valtuusto on ja mitä siellä päätetään.

Yksi kuilu, joka Suomessa selvästi on repeämässä, on kuilu Hesarin tapaisen poliittisen mielipidelehdistön tietämättömyyden ja yhteiskunnallisesti aktiivisten, politiikasta kiinnostuneiden kansalaisten tietoisuuden välillä. Se on oikeastaan hyvä asia.

Ei pitäisi vetää vihreitä tähän - kukaanhan ei ole täysin sysipaha ;) - mutta kyseenalaistiko Helsingin Sanomat, jonka tilaajissa on varmaan useampikin vihreä talous, missään vaiheessa sitä onko valtuusto sen oikeampi paikka pysäyttää ilmastonmuutos, kuin vaikuttaa kunnan maahanmuuttopolitiikkaan?

Kunhan kysyn.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Elitismi

Puolueet eivät ole vakiintuneita instituutioita. Valtamedia ei ole vakiintunut instituutio. Laitkaan eivät ole vakiintuneita instituutioita. Demokraattinen päätöksentekoprosessi on vakiintunut instituutio. On eliittiä laskea paperiin piirrettyjä, uurnaan pudotettuja ääniä.

Eli hyväksytään yksintein myös konservatismin kuudes pilari, sillä elitismi on myös sitä, että ei ole pakko luoda eheää, kaikenkattavaa ja lukkoon lyötyä maailmankuvaa.